31. tammikuuta 2016

Katalonialaiset kalapuikot

Kannoin loka-marraskuiselta Barcelonan retkeltäni ruokatuliaisina muiden muassa kuivattua turskaa, koska halusin kokeilla, miten turskakrokettien valmistus sujuisi meikämandoliinolta kotikeittiössä.

Turskaa ynnä muita kaloja lienee suolattu ja kuivattu vähän joka puolella maailmaa aina, mutta portugalilaisten bacalhau on ehkä saavuttanut eniten tunnettuutta. Minun matkapaksissani oli katalonialaista bacallàa, jonka kauppahallin kiltti täti vakumoi matkustuskuntoon.
Testasin turskakroketintyöstötaitojani muistaakseni marraskuun loppupuolella kafruni toimiessa koekaniinina. Noudatin melko orjallisesti australialaiselta SBS-sivustolta löytämääni ohjetta ja olin yllättynyt siitä, kuinka helppoa krokettien tekeminen lopulta oli. Olen siis ihan turhaan karttanut tämänkaltaisten sapuskoiden tekemistä, koska olen luullut hommaa hankalammaksi kuin mitä se oikeasti onkaan.
Pinnalta rapea ja sisältä pehmeä eli just niin kuin pitääkin..
Turskakrokettin lisäksi katoin pöytään chorizo-oliivi- ja anjovis-persilja-pinchoja, pannulla paahdettuja ja suolalla maustettuja padrón-paprikoita sekä manchego-juustosiivuja. Herkut huuhtelimme alas punaisella vermutilla, jonka tarjoilin korkeasta lasista parin jääpalan ja appelsiininkuorisuikaleen kanssa. Ei ollut pöllömpi setti.
Krokettimassaan tarvitset:
300 g kuivattua turskaa
2 dl maitoa
5 valkosipulinkynttä
keskikokoisen perunan
2 rkl oliiviöljyä
sitruunan kuoren
1 rkl sitruunan mehua
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
2 munaa
vehnäjauhoja
panko-korppujauhoja
öljyä paistamiseen
sitruunalohkoja tarjoiluun

Tee näin:
Liota turskaa väljässä vedessä yön yli.

Laita liotetut turskat, maito sekä kuoritut valkosipulinkynnet kattilaan. Kuumenna maito ja anna pöhistä miedolla lämmöllä noin 10 minuutin ajan tai kunnes turska on kypsää.

Keitä toisessa kattilassa kuorittu peruna kypsäksi.

Kaada maitokattilan sisältö siivilään. Nouki turskat ja valkosipulit kulhoon. Murskaa valkosipulit haarukalla ja sekoita ne kalan kanssa.

Muussaa peruna ja lisää se kala-valkosipuliseokseen. Lisää kulhoon myös oliiviöljy, sitruunan kuori ja -mehu sekä kerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Muotoile massasta 14 pökälemäistä krokettia ja laita ne jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Ota kolme syvää lautasta. Riko yhdelle lautaselle munat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Laita vehnäjauhot ja korppujauhot omille lautasilleen.

Kuumenna öljy kattilassa 180-asteiseksi. Öljy on käyttövalmista, kun leipäkuutio kypsyy siinä kullanruskeaksi noin 10 sekunnissa.

Pyörittele kroketteja ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen munalautasella ja lopuksi korppujauhoissa.

Pudota pari-kolme krokettia kerrallaan öljykattilaan ja kypsennä kunnes ne ovat kullanruskeita. Imeytä kroketeista ylimääräinen öljy talouspaperiin.

Tarjoile sitruunalohkojen kanssa.

10. tammikuuta 2016

Knugenin mätitahnakohokas

Viime viikolla Hesarissa oli kiintoisa juttu Kallen mätitahnatuotannon vaikutuksista ruotsalaispitäjässä, missä tämä mielipiteitä jakava tuote kuutisenkymmentä vuotta sitten keksittiin. Jutussa vihjattiin, että Kalles kaviar ja etenkin mätitahnakohokas kuuluvat kuningas Kaarle XVI Kustaan suosikkeihin.
Kohokasreseptin guuglailu tuotti tulokseksi linkin Maddage-nimiseen blogiin, josta myös yllä oleva kuva sähkövatkaimen kanssa illistelevästä knugenista on lainattu. Blogista löytynyttä ohjetta testasin eilen ja mätitahnakohokas osoittautuikin varsin maukkaaksi syötäväksi.
So far so good.
Kohokkaan tekemisessä kriittisimpiä asioita ovat perimätiedon mukaan munien lämpötila (käytä huoneenlömpöisiä munia), vuokien rasvaus (tee se huolella) sekä uunitusvaihe (älä avaa luukkua kesken kaiken). Sain kyllä huoneenlämpöisistä valkuaisista vatkattua vakuuttavan vaahdon ja onnistuin olemaan avaamatta uunin luukkua siihen saakka, kun kohokkaat näyttivät kypsiltä, mutta...
*läsäh*
...rasvauksessa vissiin meni sitten jotain pieleen, koska tekeleeni eivät hirmuisesti kohoneet ja ne vähäisetkin kohoumat ehtivät snadisti läsähtää uunista ottamisen jälkeen, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Sen sijaan kohokkaiden koostumuksessa tai maussa ei ollut moitteen sijaa. 

Näitä teen takuulla uudelleen. Itse asiassa kohokkaista voisi tehdä jokaviikkoisen perinteen ja nauttia niistä lukien samalla torstaisin ilmestyvän Svenska Damtidningin yhteenvetoraporttia maankuulusta Denna veckan hos Bernadotter-blogista.
Tarvitset:
3 munaa
2 dl ranskankermaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl Kallen mätitahnaa
3 rkl silputtua purjoa
2 rkl silputtua salottisipulia
suolaa
valkopippuria

Lisäksi tarvitset:
voita ja vehnäjauhoja vuokien voiteluun ja jauhotukseen

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 220-asteiseksi.

Erottelu keltuaiset ja valkuaiset.

Sekoita keltuaisten joukkoon ranskankerma. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita hyvin. Lisää keltuaisseokseen myös mätitahna ja sipulit. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Sähkövatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi.

Kääntele keltuaisseos varoen valkuaisvaahdon joukkoon.

Voitele ja jauhota neljä kohokasvuokaa. Lusikoi kohokasmassa vuokiin.

Laita kohokasvuoat uunivuokaan, jossa on kiehuvaa vettä sen verran, että noin neljäsosa kohokasvuoista jää vedenpinnan yläpuolelle.

Kypsennä kohokkaita vesihauteessa uunissa 10-15 minuuttia.

Tarjoa kohokkaat heti esimerkiksi vihreän salaatin kanssa.

7. tammikuuta 2016

Häivähdys pinkkiä

Tätä sapuskaa kokkasin jo lokakuun loppupuolella, kun tyhjentelin jääkappia ennen reissuun lähtöä. Itselläni ohjeeseen käytetyt silakkapurnukan jämät olivat peräisin Silakkamarkkinoilta, mutta vastaavanlaisia purkinpohjia saattaa tällä hetkellä pyöriä inehmojen jääkaapeissa joulun jäljiltä.
Krister Hellströmin e-rin-o-mai-set punajuurisilakat ovat olleet vakkarihankintani Silakkamarkkinoilta jo useamman vuoden ajan. Normaalisti ostamani pari satsia ovat huvenneet alta aikayksikön, mutta viime vuonna toista melkein täyttä purkkia uhkasi siis biojätetuomio.

Sain vältettyä fisujen kurjan kohtalon tuunaamalla perinteistäkin perinteisemmästä silakkalaatikosta punajuurevan version. Olin aivan äimän käkenä siitä, kuinka tajuttoman herkullista tästä punajuurisilakkalaatikosta loppujen lopuksi tuli!
Käyttämäni silakat olivat siis majoneesipohjaisessa punajuurikastikkeessa, mutta voisin kuvitella ihan yhtä herkullista lootaa syntyvän esimerkiksi valkosipuli- tai sinappisilakoista tai vaikka lasimestarin sillistä! Tai oikeastaan ihan mistä tahansa silakkajalosteesta, joita sinne jääkaapin perukoille on jäänyt muhimaan.
Tarvitset:
400 g perunoita
200 g silakoita mausteliemessä tai -kastikkeessa (minulla siis punajuurisilakoita)
pienen sipulin
suolaa
valkopippuria
munan
3 dl maitoa
muutaman nokareen voita

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi.

Kuori sipuli ja leikkaa sekin ohuiksi viipaleiksi.

Lado uunikestävään vuokaan kerroksittain perunaviipaleita, silakoita liemineen tahi soosseineen sekä sipuleita. Ripsuttele kerrosten väliin suolaa ja pippuria.

Riko muna kulhoon ja vatkaa munan rakenne rikki. Kaada joukkoon maito ja sekoita hyvin.

Kaada munamaito vuokaan muiden ainesten sekaan. Lisää vuokaan vielä muutama nokare voita.

Kypsennä silakkalaatikkoa uunissa reilun tunnin ajan tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Tarjoa etikkapunajuurien tai muiden etikkasäilykkeiden kanssa.

6. tammikuuta 2016

Japanilainen varjokaronkka

Oululainen toverini intti itsensä tohtoriksi varsin mielenkiintoisesta aiheesta, mutta harmikseni en päässyt mukaan väitöskaronkkaan, koska olin tuolloin Barcelonassa. Sovimme, että juhlistamme tapausta postuumisti tohtorskan marraskuisen Isolla Kirkolla visiteerauksen yhteydessä. 
Kekkeripaikaksi valikoitui japanilainen ravintola Hoshito (Arkadiankatu 21). Kuppila sijaitsi aiemmin Mäkelänkadulla, jossa tuli todettua erinomaiseksi yli kolme (!) vuotta sitten. Arkadiankadulle tammikuussa 2015 muuttaneessa Hoshitossa en ollut saanut aikaiseksi käytyä ennen näitä treffejä.

Me molemmat valitsimme kahdeksan ruokalajin menun. Minä vailla holttia täydellä viinipaketilla, rouva tohtori suppeammalla juomavalikoimalla, koska seuraavan aamun akateemiset velvoitteet.
Menun aloitti aika maukas kirjolohesta valmistettu tartar, jonka retiisisattumat olivat oikein mukavia. Nakao Sake Breweryn Seikyo Junmai Takehara-sake oli annoksen pariksi nappivalinta.
Seuraavaksi tarjoiltu maa-artisokkakeitto oli yhtä pehmeää kuin pumpuliin kiedottu angorakani.
Lammaskaali Hoshiton tapaan oli herkkua, vaikka en ole ihan varma, oliko kyseessä kylmä vai lämmin ruoka. Rullatut lampaanpaistiviipaleet olivat haaleita, mutta niiden kätköissä ollut kaalihässäkkä oli lämmintä. Oli miten oli, mutta hyvää se oli! Keiton ja lampaan palanpainikkeeksi lirpin oivallista saksalaista rieslingiä.
Chawanmushi
Sitten pajatso alkoi räjähdellä ihan tosissaan. Pienessä kipossa ollut muna-dashi-soija-sienisysteemi oli aivan ylimaallisen herkullista...
...kuten olivat myös jumalainen kampasimpukkatempura. Aivan taivaallista! Sekä munakuppia että kampasimpukoita komppasi tyylikkäästi Hakutsuru Sake Breweryn Superior Junmai Ginjo-sake.
Suunmukaista syötävää oli myös haudutettu kirjolohi kaalin ja sienten kera. Yllätyin myös siitä, kuinka nätisti italialainen punaviini Scaia Corvina 2013 passasi kalan kaveriksi.
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä annoksena söimme pienen ikuisuuden verran kypsennettyä possuposkea pottumuussin ja lehtikaalin kanssa. Sille paritettua Korrell Johanneshofin  Grauer Burgunder 2014-punkkua olisi juonut ilokseen vaikka ilmaan ruokaakin.
Muutoin moitteettomassa menussa jälkiruoka oli valitettavasti aterian heikoin lenkki. Kuivahkoa suklaakakkua ei pelastanut edes mainio japanilainen Umeshu-luumuviini. Muhevien suolaisten ruokien setin jälkeen olisin kaivannut mieluumminkin raikasta puisevan kakun sijasta. Mutta jos hyvien jälkkäreiden valmistus olisi helppoa, niin kaikkihan niitä tekisivät.

Kahdeksan ruokalajia ja juomapaketti maksoivat yhteensä 116 euroa. Väittäisin, että hinta on kohdillaan suhteessa laatuun. Miinus jälkkärikakku, josta jäi kirjaimellisesti vähän paha maku suuhun. Kakusta huolimatta rohkenen suositella Hoshitoa mitä lämpimimmin.

2. tammikuuta 2016

Keppiä ja porkkanakeittoa

Minkähän vuoksi sitä määrittelee itselleen ihan hulluja dediksiä (kuten esimerkiksi että "päivitä akka roikkumaan jääneet postaukset ennen vuoden vaihtumista"), joiden vuoksi pitää sitten rahdata läppäriä painolastina Honkkariin ja takaisin? En tiedä, joten sen takia lopetankin tähän blogiin liittyvien rajapyykkien asettamisen kokonaan. Olkoon se virallinen uuden vuoden lupaukseni.

Päätöksen kunniaksi surautin satsin porkkanasosekeittoa. En ole oikein koskaan ollut mikään tulisieluinen soppafani, mutta äskeisellä yhdistetyllä päiväkävelyllä ja kauppareissulla pikkupakkanen nipisteli niin mukavasti poskia, että sen onnistui synnyttää minussa himo tähän tuhtiin porkkanasosekeittoon.

Mahdollisimman porkkanaisen lopputuloksen varmistamiseksi lorottelin kattilaan luomuporkkamehua, koska kasvisliemestä tai pelkästä vedestä tulee meikäläisen makuun aivan liian lirua tavaraa. Myös kerma tukevoitti keittoa ja toi siihen lisää suunmukaista pehmeyttä.

Sopan kaveriksi paahdoin loistavia Ullan Pakarin porkkanasämpylöitä, jotka sivelin oikeella voilla. Voi että oli hyvää!
Tarvitset:
300 g luomuporkkanoita
vettä
2 dl luomuporkkanamehua
1 dl luomukermaa
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuori ja paloittele porkkanat.

Laita porkkanat kattilaan ja lisää vettä sen verran, että porkkanat peittyvät.

Keitä porkkanat kypsiksi.

Kaada keitinvettä pois sen verran, että kattilaan jää porkkanoiden lisäksi noin desin verran nestettä.

Sauvasekoita porkkanat ja vesi tasaiseksi muhjuksi.

Lisää joukkoon porkkanamehu ja kerma.

Kiehauta keitto ja mausta se suolalla sekä pippurilla.

22. joulukuuta 2015

Lonkeroita ja absinttia

Näitä roikkumaan jääneitä reissupostauksia on näemmä antoisaa naputella juuri ennen seuraavaa retkeä (lähden huomenna joulua pakoon Hongkongiin), koska silloin täsmälääke muistelojen laukaisemaan matkakutkaan on jo hyvin lähellä. Tässä siis muutama ruokailuvinkki Tickets Barin lisäksi.
Tämä opaste ei johda siihen Barcelonaan, josta tässä postauksessa kerrotaan, vaan Tampereen Pirkkahallissa sijaitsevaan samannimiseen ravintolaan.
Asustelin El Ravalin alueella, jonka lähistöltä löytyi oivallisia paikkoja, kunhan vain suuntasi askeleensa pois Ramblalta. Yksi suositeltava kuppila on Suculent  (Ramble del Raval 4), jossa nautiskelin lounasta.
Oliivimehussa marinoidut anjovikset, kinkkukroketit sekä savustetut sardiinibiitit ajo blancon kanssa olivat aivan hullunhyviä. Jälkkäriksi söin onnellinen hymy huulillani ananasta ginivaahdolla, fenkolilla ja toffeella.
Suculentin parasta antia oli kuitenkin grillattu mustekala kikherneiden ja murustellun morcillan (paikallinen mustamakkara) kanssa. Oi onnea!
Toinen vänkä paikka on Arume (Carrer Botelle 11-13), jossa söin reissun ainoan paellan ja se oli herkkua. Arumessa on myös kelpo valikoima katalonialaisia viinejä, joiden hinta ei todellakaan päätä huimaa.
Arumen mustekalakin oli namia. Lonkerot oli paistetty rapsakoiksi ja ne tarjoiltiin peruna-merilevävaahdon sekä paprikamajoneesitiplujen kanssa. Tätäkin syödessäni kehräsin auvosta.
Hulppea Mercado de La Boqueria (Rambla 91) on supersuosittu nähtävyys ja siksi täynnä turreja kameroineen. Sinne kannattaa mennä heti aamusta aikaisin, jos haluaa välttää pahimmat ruuhkat. Käymisen arvoinen paikka, ehdottomasti.
Aamupalaksi café con leche ja churroja La Boqueriassa.
Koirot lihakaupoilla.
Bottarga-arsenaali.
Mustekalaa, megaomituisia hanhenkaulan näköisiä nilviäisiä (goose barnacles, mikä lie suomeksi?), merisiilejä ja partaveitsisimpukoita. Taivas!
La Boquerian merenelävien valikoima oli kateutta aiheuttavan kattava. Lähtöpäivän lounaalla olin heittäytyä tunteelliseksi näiden grillattujen partaveitsisimpukoiden edessä. Miten näin yksinkertainen voi olla niin täydellistä?
La Boqueriassa on myös mukavia pinchotiskejä, mutta pitkät jonot saattavat koetella hermoja.
Yhden illan sukkuloimme Barcelonassa asuvan ystäväni kanssa "pinchokatu" Carrel del Blain piskuisissa baareissa napostellen muutaman suupalan per paikka kera oluen tai punaisen vermutin. No on ihan parhautta sellainen syöpöttely, mutta rajat ne olivat Neuvostoliitollakin eli määräänsä enempää ei kertakaikkiaan jaksanut vetää, vaan loppuilta oli ahmittava ainoastaan silmillään.
Sateensuojassa lirppimässä vermuttia ja ihmettelemässä töllössä pyöriviä espanjaksi dubattuja Simpsoneita.
Mutta se punainen vermutti! Olin aivan totaalisesti unohtanut moisen ihmejuoman olemassaolon, mutta nyt muisti on palautunut. Monissa paikoissa valikoimissa oli kallista tuontimartinia sekä tynnyritavarana paikallista kamaa pilkkahintaan. Eipä ole parempaa palan painiketta, kuin snadisti soodalla jatkettu vermut rojo jäiden ja appelsiinisiipaleen kanssa.
Maineeltaan epämääräisen El Ravalin sydämessä Carrer de Sant Paun ja Carrer de Sant Ramonin kulmassa sijaitsee Barcelonan vanhin baari Bar Marsella. Juottola on toiminut samassa tilassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1820 lähtien ja siltä siellä kyllä näyttääkin. Nukkavieruista kippoloista kiinnostuneelle Marsella on aarre, mutta hc-siisteysintoilijalle paikkaa en suosittele, sillä häntä saattaa alkaa ahdistaa ja henkinen pölyrätti heilua.
Bar Marsellan juttu on talon oma absintti, jonka kanssa Hemingwaynkin kerrotaan siellä lotranneen. Juoma ei ole absinttikeijunvihreää vaan kellervää. Sen maku on miellyttävän aniksinen ja humalluttava vaikutus on valtaisa.
Skottitoverini parin absintin ja Estrellan jälkeen. ¡Olé!
Syötävät ja juotavat Barcelonan tuliaiseni sisälsivät paria laatua punaista vermuttia, katalonialaista Gin Mare-giniä, fermentoitua mustaa valkosipulia, sahramia, ison pussillisen Padrón-paprikoita, bottargaa sekä kilon kalikan kuivattua suolaturskaa, josta työstämieni turskakrokettien ohjeen postaan tänne jossain vaiheessa.

Ja Barcelonaan palaan takuulla uudestaan.

20. joulukuuta 2015

Tickets, Barcelona

Seuraava reissu on jo aivan kulman takana, ehkä ole saanut aikaiseksi riviäkään edellisen ruokamatkan kohokohdista. Ja niitä riitti, sillä viimeisin retkikohteeni loka-marraskuun vaihteessa oli Barcelona, johon tykästyin kovasti. Ensivisiittini tulee siis tuskin jäämään viimeiseksi.

Vaikka ennakko-odotukset kohtuuhintaisten katalonialaisten herkkujen suhteen olivat korkealla, halusin sisällyttää retkeeni ainakin yhden vähän fiinimmän syömäsession. Yritykset saada pöytä noin sadan kilometrin päässä Barcelonasta sijaitsevaan Top 50-listan ygöskuppila El Celler de Can Rocaan eivät tuottaneet toivotunlaista tulosta, joten ruokaturistin oli tyytyminen illastamaan listasijalla 42 olevassa ravintolassa. 
Albert Adriàn ja veljensä Ferranin ideoimaan Tickets Bariin (Avinguda del Paral-lel, 164) varauksen sai tehtyä suhteellisen kivuttomasti, joskin sitä muutettiin puhelimitse pariinkin otteeseen alkuperäiseksi varausajankohdaksi osuneen yksityistilaisuuden vuoksi.
Sain houkuteltua mukaan Ticketsiin paikkakunnalla vaikuttavan skottitoverini. Paikan päälle päästyämme meidät sijoitettiin keittiönäkymien kannalta erinomaiselle paikalle baaritiskin päätyyn. Annoimme henkilökunnalle vapaat kädet pöytään kannettavien syömisten suhteen (paitsi että seuralaiseni toivoi saavansa mahdollisten ostereiden ja suklaajälkkäreiden tilalle jotain muuta, koska kammo) ja lupasimme kertoa, kun alamme olla täynnä.
Aloitimme Torellón Brut Nature Gran Reserva cavalla ja jatkoimme sen lirppimistä läpi koko aterian.
Ja sitten niitä sapuskoita alkoi tulla. Serviisin aloittivat El Bullista tutut, oliivimehusta molekyylikikkaillen tehdyt oliivipommit, jotka räjähtivät suussa täydellisen oliiviseksi ihanuudeksi. Näitä olisin voinut vetää vaivatta saavillisen.

Uskaltaisiko näitä yrittää tehdä kotona?

Näin jälkeenpäin muistellen nuo oliivit ovat se yksittäinen juttu, joka Ticketsistä jäi mieleen. Vaikka ei muissakaan tarjoiluissa ollut kerrassaan mitään vikaa.
Ilmakuivattua kinkkua ja tomaatti-oliiviöljyleipiä.
Mustekalaa ja tapiokaa, maussa pilkahti hieman lakritsia.
Churrojen muotoisia suolaisia mustaherukkamarenkeja ja piparjuuridippiä.
Helmiä, joista vain pari oli syötäviä.
Punajuurimarinoituja omenoita.
Nigiri ja gunkan näyttivät ja maistuivat sushilta, mutta riisiä niissä ei ollut jyvääkään.
"Pizzaa" ja tautisen hyvää mozzarellaa.
Basilikavohveleita.
Manchego-"airbagit" poksahtivat suussa juustoiseksi ylläriksi. 
Riimihärän tyyppistä tavaraa ja juustokräämiä siemennäkkärillä.
Ostereita ponzu-soossilla sekä gazpacholla.
Savustettua ankeriasta ja melonikeittoa.
Sikahyviä simpukoita voikastikevaahdolla.
Rapsakkaa mustekalaa ja pikkelöityjä chilipaprikoita.
Ehdottomasti reissun parasta mustekalaa!
Kuningasrapua ja chilimoussea.
Tässä vaiheessa iltaa aikaa oli kulunut parisen tuntia ja meillä ei ollut enää kiljuva nälkä, joten toivoimme pikkuhiljaista siirtymistä kohti makeita asioita. Se tapahtuikin parin finaaliannoksen jälkeen.
Maa-artisokasta ja selleristä tehty setti olisi voinut olla
mistä tahansa laadukkaasta skandinaavisesta ravintolasta.
Mini-ciabattojen välissä oli rapeaksi paistettua possua.
Makean setin aloittivat ruusuista tarjoillut litsin, vadelman
ja ruusuveden makuiset jellyhelmet.
Basilikalla maustettua kookosvettä, kookosta, kaffirlimesorbettia ja currya.
Kardemummajogurttia ja mango-porkkanajätskiä porkkanatötteröissä.
Pähkinäinen minisuklaaéclair,
Edellä luetellut syömiset kahdelle hengelle sekä pullollinen cavaa kustansivat 230 euroa eli lysti ei ollut mielestäni mitenkään superkallista. Pieni hypetyslisä hinnoissa kieltämättä on, mutta pelkästään oliivit ja rapeat mustekalapalat lunastivat kaikki kuulemani ja lukemani vouhotukset Ticketsistä. Ja pitihän siellä nyt käydä, kun siihen mahdollisuuden sai.

Muista Barcelonan ruokapaikkavinkeistä on muhimassa ihan oma postaus.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...