12. heinäkuuta 2007

Kesä-heinäkuun grillaushaaste

Totuuskomissiopossun junailema, jatkoajalle virahtanut ruokahaaste usuttaa yksilöt grillaamaan.

Grilli (duunikavereilta tuparilahjaksi saatu viehko pinkki babypallogrilli) olisi, mutta sen käyttöpaikka on ollut hakusessa koko kesän. Haasteaikaa ei ole loputtomiin, joten päätin turvautua uunin grillivastuksiin. Eihän tämä ole sääntörikkomus, eihän? No toisaalta, eipä ole kisapostauksenikaan ihan puhdasoppinen.

Englantilaista keittiötä parjataan mielestäni turhaan. Brittigourmeeta parhaimmillaan edustavat angels on horsebacks ja devils on horsebacks. Tästä sormiruokaparista toteutin version, jossa korvasin enkeleiden osterit simpukoilla. Paholaiset puolestaan syntyvät taateleista ja sinihomejuustosta. Molemmat kummajaiset kierittelin puolueettomaan pekoniin.

Välipalakeittiöstä haasteeseen osallistutaan siis tuunatuilla enkeleillä ja paholaisilla ilman hevosia. Giddy up, Julle!
Tarvitset:
(tuoreita) taateleita
Aura-juustoa
säilykesimpukoita valkosipulivoissa
pekonia
grillitikkuja

Tee näin:
Laita uunin grillivastukset lämpenemään 250 asteeseen. Pane grillitikut likoamaan veteen.

Tee jokaiseen taateliin pitkittäinen viilto ja sullo taateleiden sisälle Auraa. Jos käytät tuoreita taateleita, poista pitkittäiviiltojen kautta kivet ja anna taateliparoille vaihdossa sinihomejuustoa. Juuston kanssa ei kannata nuukailla, sillä sitä tarvitaan tasapainottamaan taateleiden makeutta.

Puolita pekoniviipaleet. Kääri täytetyt taatelit pekoniviipaleiden puolikkaisiin. Kääri myös simpukat pekoniin, hyvä suhde on 4-5 simpukkaa pekoniviipaleen puolikasta kohden.

Pujottele juustotaateleita ja simpukkakääröjä grillitikkuihin. Yhteen tikkuun kannattaa laittaa vain yhtä lajia, taateleita neljä ja simpukoita viisi per tikku.

Laita vartaat leivinpaperoidulle uunipellille. Simpukkatikuille voit lirutella valkosipulivoin jämät.

Kypsennä vartaita uunin toiseksi ylemmällä tasolla grillivastusten alla 10-15 minuuttia per puoli eli kunnes pekonit ovat rapsakoituneet.

Tarjoa hevosettomat enkelit & paholaiset vihersalaattipedillä. Salaatin kostukkeeksi voit tehdä kastikkeen oliiviöljystä, valkoisesta Balsamicosta, suolasta ja sokerista.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...