25. elokuuta 2007

Elokuun kalahaaste

Elokuun ruokahaasteen määräaika painaa päälle kuin Siperian karhu ja ideat kilpailukykyisistä kalaresepteistä ovatkin olleet tosi tiukassa! Kaiken lisäksi Polkkaporsaan perhana ehti pelata Satujatarilta ryöstämäksi aikomani raitalihakortin eli oli pakko mennä muualle kalaan.

Onneksi on Hesarin kuukausiliite! Iki-ihanan Mysi Lahtisen vispilän ruokajuttujen vatkaajana perinyt Vivi-Ann Sjögren on meikäläisen makuun. Rouvalla on plakkarissaan maailman eri kolkilta kerättyjä kulinaarimuistoja, joista haastehätääni bongasin elokuun liitteestä parmesaaniahventen ohjeen.

Italialainen juusto vörkkii suomalaisen kansalliskalan kanssa yskähtelemättä. Juustomiähnän voisi kuvitella sopivan myös litteärintaisen broilerin fileiden leivittämiseen.
Tarvitset:
noin puoli kiloa ahvenfileitä
pari desiä raastettua parmesania
2 munaa
kuivattua oreganoa
suolaa
mustapippuria
valkosipulinkynnen
vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Tee näin:
Raasta juusto ja sekoita raasteen joukkoon munat, oregano, suola, pippuri ja pienenpieneksi pilputtu valkosipulinkynsi.

Kierittele ahvenfileet ensin vehnäjauhossa ja sen jälkeen juusto-muna-mausteseoksessa. Paista hissukseen lempeällä lämmöllä kullanruskeiksi.

Tästä satsista riitti kolmelle nälkäiselle.

Parmesaaniahventen lisäkkeeksi freesasin voissa raastettua kaalia ja retikkaa, jotka maustoin sitruunasuolalla ja lorauksella vermuttia. Mukaan nakkasin myös kapriksia ja pinjansiemeniä, koristeeksi suolaheinää. Hyvää tuli!

Olikos muuta? No oli juomana sisilialaista valkoviiniä ja seurana mukavia ihmisiä, jotka kehuivat haastekalaa spontaanisti.

19. elokuuta 2007

Länsi-Afrikkaa lautasella

Eilen vietimme ystävien ja kylänmiesten sankalla joukolla suomalais-senegalilaista elämänlahjajuhlaa. Juhlinnan kohde, kesäkuun alussa syntynyt hurmaava pikkumies, käyttäytyi esimerkillisen hienosti läpi bileiden. Ohjelmassa oli kauniita puheita (itkijänainen minussa pääsi taas muutaman kerran irti), musiikkia, tanssia ja aivan valtavasti herkullista ruokaa.
Vauvan kunniaksi oli teurastettu kaksi lammasta, joista valmistetuista emähyvistä pöperöistä kesteissä nautimme. Toinen oli tomaattipohjainen ja kiukkuisempi, toinen lempeämpi. Molemmissa oli lampaan lisäksi riisiä ja vihanneksia.
Tarjolla oli myös tomaatista, kurkusta ja paprikoista tehtyä salaattia, jonka kastike oli mukavan kirpeää.
Ruokiin sai halutessaan lisää hönkää stydillä chilisoossilla, jonka tulisuus ei ollut kuitenkaan mitään habaneron poltteen rinnalla. Ay caramba!
Näissä kekkereissä kukaan ei taatusti jäänyt nälkäiseksi, sillä uusia ruokia kannettiin keittiöstä pöytään rivakkaa tahtia. Toiseen kattaukseen ilmestyi uppopaistettua kalaa, jonka sisuksissa oli ärtsyä maustetahnaa.
Kalan kavereina haarukoitiin mm. maapähkinävoilla maustettua riisiä sekä paistettua kasvissekoitusta, jossa oli ainakin kaalia ja maniokkia.
Makeaa osastoa edusti sultana-rusinoilla koristeltu hirssivanukas, jota syötiin jogurtin kera. Jogurttia tarjoiltiin myös hedelmäsalaatin kanssa.
Kakkuakin oli, täytteenä reilusti mustikoita.
Käydessäni kyökin puolella kiittämässä ruokahuollosta vastannutta daamikolmikkoa, havaitsin liedellä kiinnostavaa porinaa: mausteista maksaa ja munuaisia. Niiden menekistä juhlakansan parissa kokit eivät olleet olleet ihan saletteja, joten tämä laji oli jäänyt keittiöön. Harmi, sillä se maistui hyvälle.

Palan painikkeeksi arvailimme pakettien sisältöjä Laulavan Kummin vetämässä lahjojenavausseremoniassa - varmoista veikkauksistamme huolimatta juhlakalu ei saanut lasten kuolapyyhkeitä eikä jäniskuvioisia jäystimiä oranssein merkein.

Kiitos järjestäneelle seuralle ikimuistoisesta siirtymäriitistä! Saakoon Onni elää, saakoon Onni viisautta!

15. elokuuta 2007

Solanum melongena

Tuttavallisemmin munakoiso, skudaa *sanoo koison puolesta käsipäivää*

Höpsähdin marinoituun munakoisoon joskus kauan kauan kauan sitten Kaivohuoneen sunnuntaibrunssilla. Monkey see monkey do eli kehittelin eväästä oman versioni, jossa oli alkuperäiseen verrattuna pikkuisen enemmän potkua.

Tässäkin ohjeessa koisoa itketetään suolalla. Sen väitetään poistavan kitkerää makua, mutta suolauksen lähempänä totuutta oleva tarkoitus lienee nesteen poistaminen ja rakenteen pehmentäminen. Oli miten oli, minun suussani myös itkettämättömät munakoisopöperöt maistuvat makoisilta.

Ja sitten "Faktaa vai fiktiota"-osuuteen! Eräs miespuolinen kokinretale intti meikäläiselle, että munakoison kitkeryyden aiheuttaa nikotiini ja että koisonperhana olisi muka maailman nikotiinipitoisin kasvi heti tupakan jälkeen! Pitäneeköhän paikkansa, sanokaas viisaammat?

Marinoitu munakoiso maistuu salaateissa, ruokien lisäkkeenä tai sellaisinaan esim. hyvän maalaisleivän kanssa. Ja hyvältä maistuukin!
Tarvitset:
pönäkän munakoison
suolaa
reilun puoli desiä oliiviöljyä
vajaan puoli desiä balsamicoa
aavistuksen seesamiöljyä
valkosipulinkynnen
chiliä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Leikkaa koiso noin puolen sentin ohuisiksi viipaleiksi ja puolita ne. Levitä munakoisopuolikuut leivinpaperoidulle uunipellille ja ripottele niiden päälle suolaa.

Marinadin sekoitus onnistuu helpoiten kannellisessa lasipurkissa. Laita purkkiin öljyt, balsamico sekä pieneksi pilputut valkosipuli ja chili (jota saa taas lappaa mukaan omalle sietokyvylle sopivan määrän). Kierrä kansi kiinni ja sheikkaa ainekset shekaisin purkkia villisti hyrskytellen.

Tyrkkää koisot uuniin noin puoleksi tunniksi suolineen päivineen. Viipaleenpuolikkaiden tulee laiskistua ja ruskistua, palamaan heitä ei pidä päästämän.

Siirrä rentoutuneet solanum melongenat hiukan jäähtyneinä marinadin joukkoon ja ravistele purkkia ankaralla kädellä. Lämpimät koisot imevät lientä ihanasti sisuksiinsa ja niille kylvetty suola maustaa vastavuoroisesti soossin. Täydellinen vaihtokauppa!

Anna yhdistettyjen ainesten jäähtyä kunnolla ennen kuin siirrät ne kylmään. Koisot ovat herkuttelukunnossa muhittuaan yön yli jääkaapissa.

12. elokuuta 2007

Muu maa mustikka

Kävin taas naapuriblogeissa närppimässä ja löysin Apinanruokakeittiöstä viehkon leipomuksen, jonka pohjataikinaan oli lisätty talkkunajauhoja.

Talkkuna on herkkua! Itse en osaa nautiskella siitä muulla tavoin kuin jogurttiin (puolukka-vanilja on tähän tarkoitukseen ihan parasta) sotkettuna, siksi innostuinkin Muulin mustikkapiiraan reseptistä oikein tosissani.
Mustikkaisen talkkunahyvyyden ohje löytyy siis toisaalta. Noudatin ohjetta erittäin orjallisesti, mutta täytettä hämmentäessäni en vaan mahtanut itselleni mitään ja lisäsin mukaan teelusikallisen vaniljasokeria.

Valmiissa piiraassa talkkuna maistui oikein mukavasti. Muuli tarjoili omansa vaniljajätskin kanssa, Kulinaarimurulandiassa piiraan kera lusikoitiin vaniljakastiketta. Herkullista!

Lisäys: Muistin het justiinsa postauksen julkaistuani, että mustikkapiiras oli itse asiassa ensimmäinen itse kokkaamani syöminen Helsingissä, jonne muutin samana päivänä kun prinsessa Diana kuoli. Kun maahanpanijaisten aika tuli, kokoonnuimme pienellä ystäväjoukolla majapaikkaani Vuorimiehenkadulle seuraamaan seremoniaa töllöttimestä. Olin luvannut seurakunnalle kirkkokahvit mustikkapiirakalla. Mustikat hain hautajaisaamuna Kauppatorilta ja raitiovaunua odotellessani kuulemani rantojen miesten keskustelu saa minut vieläkin haikealle mielelle. "Tänään on sen Dianan hautajaiset", toinen kavereista totesi. Toinen oli hetken hiljaa ja sanoi huokaisten: "Siinä sitä oli sitten hyvä ihminen."

11. elokuuta 2007

Ihmiset suviyössä

Eilen vietettiin Pastanjauhajien organiseeraamaa piknikiä, jolta myöhästyin tavoistani poiketen ruhtinaallisesti *päästää ärräpään* Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, sillä Suomenlinnaan saapuneet tyypit olivat ehdottomasti tutustumisen arvoisia!

Auringon kilossa viistolla kalliolla kylpivät Jauhajien lisäksi Sorsanpaistaja kera rengastettunsa, pro-kommentoija Emma, Apinanruokakeittiön ihq Ylimuuli, Jenni ja Nirso eli nuoripari Liemessä sekä mm. kohdun ulkopuolisesta lapsikatraastaan kuulu angstipolkkaaja Satujatar.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Kalliolle katettiin mm. sienipiirakkaa, toinen toistaan hurmaavampia salaatteja, überterveellisiä ruisnaksuja, porkkanakakkua ynnä normaalit ruokajuomat. Oma piknik-kontribuutioni sisälsi hapankaalipiirakkaa ja suolakurkkuja.
Jos eväät olivat erinomaisia, niin syömäseura oli vielä parempaa! Jänskätyksen lauettua keskustelut polveilivat poliittisista linjanvedoista kakka-analyysien kautta reissuraportteihin ja yhteisten tuttavien kartoitukseen. No ruoastakin puhuttiin ja toisiamme kehuttiin, tietenkin. Epäselväksi jäi, kuinka monta kosmologia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu ja millä lautalla Jenni & Nirso loppujen lopuksi pääsivät mantereelle...

Suomenlinnan petollisilta mukulakivikaduilta selviytymisen kunniaksi piknik-jatkot vietettiin Kappelin terassilla, mistä kestävimmät jatkoivat vielä valomerkin jälkeen kohti uusia soittoruokaloita.

Kiitos helkkarin mukavasta illasta kaikille asianosaisille! Ja syksymmällä uudestaan samoissa merkeissä?

7. elokuuta 2007

Nimenmuutos

Välipala tuntui loppuunkalutulta ja vaihtelun väitetään virkistävän, joten päätin nimetä blogini uudelleen. Alaotsikon puolikas nousi uudeksi nimeksi kuin itsestään eli täten ilmoitan tämän blogin olevan tästä lähtien toistaiseksi nimeltään Kulinaarimuruja. Vain pappi puuttuu.

1. elokuuta 2007

Kurkunleikkausta

Vaikka ääni kähisee vielä vienosti, on taudin selkä taittunut. Nielu ja vainu toimivat, nuhakin on asettunut. Kurkkukivun voittaneelle tuottaa perverssiä tyydytystä käydä siivuttamaan avomaankurkkuja.

Näiden valkosipulisten etikkakurkkujen ohjeen olen saanut liki parikymmentä vuotta sitten lapsuudentoveriltani, enkä ole sen koomin muita säilökurkkuohjeita juurikaan vilkuillut. Nämä ovat todella koukuttavaa kamaa etikkaisten suolakurkkujen ystävälle. Itse tykkään enempi nimenomaan etikkakurkuista, myös venäläistyyppiset hapankurkut ovat ihania. Makeat suolakurkut jätän muiden syötäviksi suosiolla.

Tässä ohjeessa nesteenä käytetään reilusti hapokasta perinteistä vissyä. En ole varma, johtuuko valmiiden kurkkujen koostumus juuri vissystä, mutta joku taika ja vaikutus sillä lopputulokseen on. Vissy kannattaa lisätä liemiaineksiin viimeisenä, sihinäreaktio on kokemisen arvoinen.
Tarvitset:
2 kg avomaankurkkuja
1 l kivennäisvettä
4 dl väkiviinaetikkaa
4 dl sokeria
½ dl suolaa
2 rkl sinapinsiemeniä
nipun tilliä
valkosipulia (perinteisiä 1-2 kpl, yksikyntisiä 3-5 kpl)
kannellisen astian, johon kaikki em. ainekset mahtuvat
lasipurkkeja

Tee näin:
Huuhtele ja viipaloi kurkut.

Sekoita muut ainekset astiassa (kattilassa, ämpärissä tms.). Jos käytät kynnellisiä valkosipuleita, puolita kuoritut kynnet. Yksikyntiset voit leikata neljään osaan.

Lisää kurkkuviipaleet liemeen ja sekoita hyvin. Tässä vaiheessa voi tuntua, että lientä ei ole tarpeeksi peittämään viipaleita. Ollos huoleti, sillä kurkuista irtoaa sen verran reippaasti nestettä, että eipä aikaakaan kun viipaleet lilluvat jo tosi väljässä liemessä.

Aseta astian kansi paikoilleen ja anna kurkkujen muhia liemessä kolmen päivän ajan. Sekoita satsia välillä.

Lasipurkita kurkut ja säilytä niitä jääkaapissa. Jos olet kovasti perso rapsakoille, valkosipulisille etikkakurkuille, niin tee kerralla tupla-annos.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...