29. heinäkuuta 2011

Kesä kattilassa

Ostin jo toukokuussa Iittalan ihanan Kesä-kattilan, vaikka astiakaappini ovat jo pitkään olleet täynnä kuin Turusen pyssy. Vajaat neljä litraa vetävä kattila on kuin tehty kesäkeiton valmistussammioksi!

Tällä kertaa päätin kokeilla luottoreseptini sijasta alun perin Glorian ruoka&viini-lehdessä julkaistua ohjetta, jota lajitoverit kilvan ylistävät. Kehut ovat ansaittuja, sillä soppa on kertakaikkiaan tajunnan räjäyttävän hyvää.

Varioin Marin jo tuunaamaa ohjetta pikkuisen ja tiristin keittoon raastetun sitruunankuoren lisäksi myös puolikkaan sitruunan mehun.
Tarvitset:
10 pientä, kiinteää varhaisperunaa
5 varhaisporkkanaa
1 l kasvislientä
pienen kukkakaalin
2 kesäsipulia varsineen
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl kermaa
1 dl tuoreita herneitä
puolikkaan sitruunan kuoren raastettuna
puolikkaan sitruunan mehun
valkopippuria
(suolaa)

Tee näin:
Pese perunat ja porkkanat. Paloittele ne ja laita kattilaan. Kaada kattilaan kasvislientä niin että potut ja porkkanat nipin napin peittyvät. Säästä loput liemestä suuruksen tekoon. Keitä viitisen minuuttia.

Paloittele kukkakaali ja sipulit varsineen. Lisää ne kattilaan ja jatka keittämistä noin 10 minuutin ajan.

Sulata suurustetta varten voi toisessa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja anna niiden kypsyä hetki (jauhot eivät saa ruskistua). Kaada voi-jauhoseokseen ensin viini ja sen jälkeen kerma koko ajan sekoittaen. Lisää loput kasvisliemestä ja anna seoksen kypsyä miedolla lämmöllä noin viiden minuutin ajan.

Kaada suurus kasvisten joukkoon. Lisää herneet. Kiehauta.

Viimeistele keitto raastetulla sitruunankuorella ja -mehulla. Mausta valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla.

2 kommenttia:

kielensyöjä kirjoitti...

Kyllä perinteinen kesäkeitto on hyvää, mutta sopisikohan kookosmaito ja currytahna siihen?

Jaana kirjoitti...

Varmasti sopisivat, mutta ei se silloin enää perinteistä kesäkeittoa olisi ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...