27. maaliskuuta 2012

Taudistatoipumissapuskaa

Räkätauti iski sitten vihdoin meikäläiseenkin vieden muassaan hajuaistin, äänen ja ruokahalun. Muutamat viime päivät olen elänyt inkiväärillä terästetyllä teellä ja luonnonjogurtilla.

Tänään jogurtti ja inkivääri loppuivat, mutta samalla katosi myös kuume. Ääni toki on edelleen hyvin bonnietylermäinen (möreystasoltaan siis, en minä osaa laulaa).



Kaikkein parasta oli se, että alkoi tehdä mieli kahvia ja vähän tuli nälkäkin. Kauppaan en tohtinut lähteä örisemään, joten piti turvautua niihin tykötarpeisiin, joita residenssistä sattui löytymään.

Löytyi mausteita, öljyä, sipuleita, valkosipulia, chiliä, riisiä, tomaatteja ja avocado. Syntyi flunssariisiä. Maistui aika hyvälle. Jälkkäriksi kahvia. Elämä voittaa.

flunssariisi
Tarvitset:
sipulin
2 valkosipulinkynttä
2 linnunsilmächiliä
2 rkl öljyä
½ rkl jeeraa
½ rkl jauhettua korianteria
1½ dl pitkäjyväistä riisiä
3 dl vettä
puoli rasiaa miniluumutomaatteja
avocadon
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chilit ja poista siemenet sekä sisäpuolen vaaleammat osat. Silppua loppuchilit atomeiksi.

Kuumenna öljy korkeareunaisessa paistinpannusssa. Sekoita jeera ja korianteri kuumaan öljyyn ja anna ässehtiä hetki. Lisää sipulit, valkosipulit ja chilit. Freesaa seosta viitisen minuuttia.

Lisää pannulle riisi ja sekoita hyvin muihin aineksiin. Kun riisit alkavat olla läpikuultavahkoja, kaada vesi pannulle. Anna kypsyä keskilämmöllä noin vartin verran. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Leikkaa tomaatit kahteen osaan ja pilko avocado kuutioiksi. Sekoita puolikkaat ja kuutiot kypsään riisiseokseen ja anna niiden lämmetä hetki. Syö.

2 kommenttia:

mama kirjoitti...

Näköjään joku muukin vielä tietää ja muistaa, kuka on Bonnie Tyler! Niistä ihanista ajoista kun on ainakin tuhat vuotta :)

Jaana kirjoitti...

Eikös Bonnie Tyler ole taas kuuminta hottia kuten kaikki muutkin 1980-lukulaiset asiat ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...