29. heinäkuuta 2012

Vuohi kukkakaalimaan vartijana

Kukkakaali on hyvää. Chevre on hyvää. Ei ollut siis kovin iso yllätys, että myös kukkakaali-chevrepaistoksesta tuli aivan älyttömän hyvää!

Heräteostin torilta sööttejä pikkukukkiksia ja paritin ne alun perin salaattitarpeiksi hankkimani juuston kanssa herkullisin lopputuloksin. En kypsentänyt kukkakaaleja lainkaan ennen uunitusta, jolloin niiden rakenne säilyi kivan napakkana.

Hävikinvastustushengen mukaisesti hyötykäytin ruokaan taannoisesta ahventen paneroinnista ylijääneen korppujauhojen ja juuston sekoituksen, mutta ilman sitäkin pärjää mainiosti.

Ahvenhaasteessa on muuten parhaillaan äänestys käynnissä, aikaa mielipiteesi ilmaisuun on vielä koko huomispäivä.
Tarvitset:
pari pientä kukkakaalia
200 g chevreä
suolaa
mustapippuria
vajaan desin kasvislientä
ruohosipulia

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Murustele raa'at kukkakaalit sekä juusto vuokaan. Ripottele joukkoon suolaa ja pippuria.

Kaada vuoan pohjalle pikkuisen kasvislientä.

Kypsennä kukkakaaleja uunissa noin puolisen tuntia.

Silppua kypsän sapuskan päälle reilusti ruohosipulia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen tainnut jo kyselläkin mahdollisuutta reseptien tulostamiseen / kopiointiin omalle koneelle. Onnistuuko ? Kiitos.

jukka s.

Jaana kirjoitti...

Eikös näitä sivuja voi printtailla jo nyt? Vai kaipaisitko resepteistä ns. tulostusystävällisiä versioita, joista esim. kuvat olisi riisuttu pois? Sellaisten tuottamiseen Blogger ei taida taipua, joten sinun kannattaa määritellä oman koneesi tulostusasetuksissa, mitä kaikkea haluat printata.

Tätäkö tarkoitit vai ymmärsinkö kysymyksesi väärin?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...