3. marraskuuta 2012

Tulikullia Kellohallissa

Madventures-reissukaksikko ja Antto Melasniemi löivät karvaiset päänsä yhteen ja tuosta iskusta syntyivät Mad Cook-illalliset, joiden jalona tarkoituksena on tuoda kulinaarista valoa alkavaan pimeään vuodenaikaan. Olin kyllä vähän ajatellut viettää marraskuussa ulkoruokintapaastoa, mutta kun Sillä sipulin Merituuli pyysi minua seurakseen hulluun iltaan, niin pyörsin päätökseni.Sitä ravintolapaussia ehtii pitää tammikuussakin.
Löysin loistavan Mad Cook-ohjelmaformaatin hiukan jälkijunassa, mutta nyttemmin tunnustaudun faniksi. Suosikkipätkäni on ehdottomasti Jaakko Kolmosen tähdittämä näätäeläinepisodi.
Kellohallissa punaisena lankana olivat maailman katukeittiöt. Tilaan olikin onnistuttu luomaan hauska ruokatorimiljöö. Pitkiä pöytiä reunustivat useat myyntipisteet, joista haluamiaan syömiä ja juomia sai käydä hakemassa.
Ensin piti kuitenkin vaihtaa paikallista valuuttaa.
Vanhana Jaloviinan ystävänä tavasin ilolla drinkkimenua. Inkiväärioluella ryyditetty juoma oli aika hyvää, mutta kookosversiosta en oikein innostunut. Erään bloggaavan leipurin hehkuttama Jalibu (Jallua ja Malibua) maistunee samantyyppiseltä. Hyh hyh.
Jalluämpäriä (Jaloviinaa, kolaa, thaimaalaista energiajuomaa ja limeä) en testannut, mutta järjestävän seuran edustajille se tuntui maistuvan.
Ruokajuomaksi ostimme Merituulin kanssa kimppapullon Kungfu Girliä, johon tuntuu nyt törmäävän vähän joka paikassa. Aasialaisten makujen kanssa viini toimi hienosti.
Tarjolla olleista eväistä pidin kaikkein eniten possuramenista, jonka liemi oli sanalla sanoen taivaallista.
Oivallista oli myös feijoada, pitkään muhiteltu possu-chorizo-papupata. Sen pinnalle ripoteltiin mielenkiintoisia murusia, jotka oli tehty paahtamalla korppujauhoista, voista ja valkosipulista.
Merituuli tykästyi kikhernecurrylla täytettyihin Bunny Chow-leipäsiin, joita ei ollut ihan helppo valokuvata.
Kojuruokien lisäksi pöytiin tarjoiltiin yllätysnaposteltavia. Paistetut heinäsirkat olivat rapeita ja mukavan mausteisia.
Tässä isännät valmistautuvat esittelemään illan melko varmasti eniten mielipiteitä jakanutta ylläriä eli sonnin siitintä.
Nahkanaamarikokki oli kypsentänyt kunnioitettavan kokoista lerssiä huippusalaisen reseptin mukaan valmistetussa makeahkossa soossissa pienen ikuisuuden, jonka jälkeen se liekitettiin vielä Jaloviinalla.
"Tulikullin" suutuntuma oli miellyttävä ja rakenteeltaan se muistutti aika lailla pässin kiveksiä. Pieni ripaus chiliä teki mieslehmän elimestä vielä paremman makuista.
Välijalmarin jälkeen santsasin ramenia. Hetken hengähdettyäni suuntasin makeiden herkkujen kimppuun.
Jälkkärinä oli tahmariisiä mangolla ja kookosmaidolla.
Päätin aterian kahvilla, joka oli maustettu vietnamilaisittain kondensoidulla maidolla.

Lystiä oli ja ilo maksoi 65 euroa plus juomiin kuluneet pätäkät eli kyllä Kellohallissa reilu satanen pyörähti, koska Jaloviina nyt sattuu olemaan aika maukasta viinaa. Mad Cook-illalliset jatkuvat 10.11.2012 saakka. Kattaukset ovat loppuunvarattuja, mutta peruutuspaikkoja kannattaa kuulemma kysellä.

Merituulin raportti löytyy silläsipulilasta. Härän vehjettä on käynyt imailemassa myös blogikamu Jytis.
Isolla kauhalla kiitoksia tästä kokemuksesta, oi te hullut ukot! Keep up the good work!

7 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

Jalibu!

Jaana kirjoitti...

Hyh hyh.

Jytis kirjoitti...

Kaikkea sitä tuleekin suuhun tungettua.

Merituuli kirjoitti...

Ja Jytis ilolla!

Jaana kirjoitti...

Mesdames, ilon kautta, suun kautta ;-)

annemi kirjoitti...

Mekin santsattiin ramenia, se oli taivaallista :)

Jaana kirjoitti...

annemi, eikö vaan ollutkin! Ja nyt on ihan hirveät paineet yrittää itse valmistaa yhtä hyvää :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...