29. tammikuuta 2013

Balkanbollar

Vihdoinkin sain aikaiseksi kokeilla tätä kiintoisaa ohjetta, jonka pummin kroatialaisiin naimisiin menneeltä entiseltä työtoveriltani. Kaverin vaimon kotimaassa sapuska tunnetaan nimellä cufte ja naapurikansalaisten suussa se vääntyy cuftaksi eivätkä koftan syöjätkään kaukana asu. Rakkaalla ruoalla on monta nimeä.

Yritin guuglata näiden kroatialaisten lihapullien reseptejä, mutta en löytänyt niitä sellaisilla kielillä, joita olisin ymmärtänyt. Kuvahaku sen sijaan listasi laajan arsenaalin samannäköisiä palleroita, joita itsekin sain kafrun ohjeistuksella aikaiseksi. 
Erityisen jänniä näistä lihapullista tekee mielestäni taikinaan laitettava raaka riisi. Myönnän epäilleeni homman toimivuutta, mutta pitkä kypsennysaika kyllä pehmentää riisit syöntikuntoon. Evään valmistuksessa kannattaa käyttää aika isoa kattilaa, sillä pullista on suotavaa pyöritellä kohtalaisen kookkaita, etteivät ne hajoile keitettäessä. Oheisista tykötarpeista syntyy 15 kolmivuotiaan tenavan nyrkin kokoista mötikkää. 

Lihapulliin käyttämäni nauta-sikajauhelihan miksasin omin kätösin suhteessa 50-50. Jälkiviisaasti voisi todeta, että seokseen olisi ehkä pitänyt laittaa hintsusti enemmän starwars-eläintä kuin säästöpossua, sillä pullilla oli pieniä vaikeuksia kestää kasassa.
Tarvitset:
400 g nauta-sikajauhelihaa
sipulin
2 valkosipulinkynttä
puskan persiljaa
kanamunan
1½ dl pitkäjyväistä riisiä
suolaa
mustapippuria
1½ l vettä
2 suippopaprikaa
100 g tomaattipyrettä

Tee näin:
Tee lihapullataikina sekoittamalla keskenään jauheliha, silputut sipuli, valkosipuli ja persilja sekä muna ja riisit. Mausta taikina suolalla ja pippurilla.

Pyörittele taikinasta kohtalaisen kokoisia palleroita.

Laita vesi isohkoon kattilaan ja pilko veteen paprikat. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon lihapullat. Anna porista miedolla lämmöllä tunnin verrran.

Lisää kattilaan tomaattipyre ja muhittele sapuskaa vielä puolisen tuntia.

Tarjoile lihapullien kanssa perunamuussia.

2 kommenttia:

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

lihabollit on aina hyvää...oli ne sitten minkämaalaisia hyvänsä kun rakkaudella tehty

Jaana kirjoitti...

Totta, lihapullat ovat universaali herkku!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...