Viime viikolla kävimme Soppa-Hannan kanssa testaamassa Karun (Hämeentie 103), jossa suomalaisia perinneruokia päiviteltiin uudelle vuosituhannelle kuukauden ajan. Vuoroviikoin päärooleissa olivat Pohjois-, Itä- ja Länsi-Suomen sekä Uudenmaan sapuskat.
Paikan löytäminen ei ollut helppo nakki, mutta hetken harhailtuamme bongasimme sisäänkäynnin. Itse ravintolasali oli rakennettu Karun pääkokin pyörittämän catering-yrityksen varastotilaan. Ja minä unohdin kameran kotiin, joten kuvatkin ovat luurilla räpsittyjä karuja otoksia.
Asetuimme meille varatun pirtinpöydän ääreen ja tilasimme alkudrinksuiksi juomat "joissa olisi Jallua." Toiveemme toteutettiin ja saimme eteemme mahtavan makuiset tyrni-Jaloviinakimarat. Alku vaikutti siis lupaavalta.
Tilanne parani entisestään, kun kuulimme, että jukeboksi on vapaasti käytettävissä, eikä siihen tarvitse syöttää kolikoita. Taikalaatikosta löytyikin useita aivan kamalan ihania kotimaisia klassikkobiisejä.
Baaritiski oli rakennettu kätsysti höyläpenkille ja ja juomissa preferoitiin luonnollisesti kotimaisia tuotteita: ei Camparia vaan Carilloa, ei konjakkia vaan Jaloviinaa ja niin edelleen. Asiallista meininikiä.
Ennen ruokailun aloittamista idean isät Kristian Vuojärvi ja Tuomas Paavola kertoivat konseptistaan. Herrojen periaatteisiin paikallisten raaka-aineiden hyödyntämisestä ja perinneruokien kunnioittamisesta on helppo yhtyä.
Tarjolla oli neljän ruokalajin yllätysmenu, jonka teemana oli vierailuajankohtanamme Uusimaa. Otimme myös menulle suunnitellun juomapaketin.
Syömingit aloitettiin "silakkalaatikolla", jossa peruna oli pyreenä ja silakka kevyesti savustettuna sekä mausteliemessä kylvetettynä. Tykkäsin kovasti.
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli muunnos Inkoon perunapuurosta, joka oli tehty risoton tapaan yhdistämällä kiinteistä perunoista leikattuja kuutioita sekä jauhoisista potuista valmistettua sosetta. "Puuron" kyytipoikana toimi Suomenlinnan Panimon vehnäolut. Erittäin maistuva kokonaisuus tämäkin.
Illan ehdoton kohokohta oli suolattu ja hiillostettu siika, jonka rakenne oli samaan aikaan sekä napakkaa että pehmeää. Siian kavereina oli matalalämpökypsennettyä keltuaista, sinappimajoneesia, mätiä sekä porkkanaa. Sanalla sanoen taivaallista!
Viinivalinnoissa suomalaisuudesta oli onneksi lipsuttu ja kotimaisten marjaviinien sijasta laseihimme kaadettiin mainioita australialaisia First Drop Wines-tuotteita. Siialle valittu Hope and Glory oli onnistunut valinta.
Liharuokana oli possusta ja lampaasta valmistettua vorschmackia normaaleine lisukkeineen. Makki oli pikkuisen vetistä ja minun makuuni siinä oli liian vienosti silliä. Lisäksi annoksessa oli optimaalisesti kypsennettyä häränfileetä.
Loistava lihaviini, Mother’s Milk Barossa Shiraz, sai minut taas kerran harkitsemaan tulevan Australian reissuni reittejä uudelleen. Pitäisikö sitä sittenkin matkata Barossa Valleyn viinialueille saakka, koska siellä tehdään tällaisia juomia?
Väliruoaksi ennen jälkkäriä lusikoimme hyvin jännää humalalla maustettua sohjoa ja vadelmaa. Tästä tuli jostain kumman syystä lapsuus mieleen, mutta en ymmärtänyt että miksi ihmeessä.
Jälkiruoka viimeistään tyhjensi pajatson. Siinä oli mämmibriossia ja -vaahtoa sekä kermajäätelöä. Omnomnom. Lisäksi saimme Jallulla terästetyt raparperisimadrinkit, jotka olivat emähyviä, mutta eivät kuitenkaan mielestäni sopineet kovinkaan hyvin yhteen mämmipläjäyksen kanssa.
Siunatuksi lopuksi siemailimme paikan päällä paahdetuista ja jauhetuista pavuista keitettyä pannukahvia sekä Jallua koivun oksasta sorvatuista snapsilaseista.
Ehtoiset isännät istahtivat vielä illan päätteeksi hetkeksi jutustelemaan kanssamme. Kristian myös paljasti suolatun ja hiillostetun siian valmistuksen saloja. Luotan siihen, että Hanna muistaa tarkan ohjeistuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti