25. kesäkuuta 2014

Leväperäisiä terveisiä Ville Haapasalolta

Joku aika sitten Facebookin Ville 30 päivässä-sivulla kyseltiin, mitä ihmiset tekisivät purkillisella merikaalia, jos sellaisen käsiinsä saisivat. Ilmoittauduin potentiaaliseksi vastaanottajaksi ja lupasin tehdä siitä sapuskaa, syöttää sitä koekaniini-kafruilleni ja kertoa kokemuksista blogissani. Arvouduin kommentillani merikaalibingon voittajaksi ja mutkien kautta purkki päätyi lopulta keittiööni ihmeteltäväksi.
Merikaali on suht suora käännös kasvin venäjänkielisestä nimestä morskaya kapusta (морская капуста), mutta kyseessä ei ole merikaali eikä mikään muukaan kaali vaan ruskolevälaji. Minulle toimitetussa purkissa leväsuikaleet olivat etikkaisessa liemessä ja maistuivat vahvasti merelle, kuten levät tuppaavat tekemään.

Suutuntumaltaan purkitettu merikaali ei vastannut lainkaan tuoretta kamaa, jota Ville Haapasalo oheisessa videossa maistaa ja analysoi sukellettuaan sitä ensin merestä Jäämeri 30 päivässä-ohjelman jaksossa.
Päätin valmistaa lahjuspurkistani merikaalipiiraan. Pelkkä levä tuntui aika tymäkältä täytteeltä, joten liudensin sen makua varhaiskaalilla, kevätsipulilla ja tuoreella tillillä. Piiraspohjan tein testimaistajaksi lupautuneen Känttynatsi-Aleksin kauhistukseksi Siperian Walinnan pakastealtaasta noukitusta valmistaikinasta.

Tuomio piirakasta oli varovaisen positiivinen. Jos ei olisi tiennyt, mitä piiras sisältää, olisi voinut luulla siinä olevan kalaa tai simpukoita. Piiraasta tuli eläkeläissuolattua, sillä ripsuttelin täyteaineksiin suolaa turhan rennoin rantein, vaikka levä itsessään oli jo melko stydiä tavaraa.
Piiraan painikkeeksi lirpimme venäläistä "shampanjaa", jonka ostin neljän (!) vuoden takaiselta synttärireissultani Pietarista. Hyvin kupli edelleen! 
Tarvitset:
paketin valmista piirastaikinaa
noin puolikkaan pienestä varhaiskaalista
pari kevätsipulia
voita
purkillisen merikaalia
tuoretta tilliä
(suolaa)
mustapippuria
2 munaa
100 g ranskankermaa

Tee näin:
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Painele sulanut taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Silppua varhaiskaali ja kevätsipulit.

Sulata nokare voita pannulla. Freesaa varhaiskaalit ja sipulit pannulla letkeiksi. Lisää joukkoon valutettu merikaali. Mausta seos silputulla tillillä sekä (suolalla ja) pippurilla.

Lusikoi seos tasaisesti piiraspohjalle.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon ranskankerma. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos täytteen päälle.

Paista piirasta 30-40 minuutin ajan kunnes täyte on jähmettynyt ja piiraan pinta on saanut kauniin värin. 

Tarjoa piiras haaleana.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...