8. kesäkuuta 2014

Rojalistiset ristiäiskahvit

Kulinaarimurulassa on ollut duunikiireideni vuoksi viime aikoina hieman vaitonaista, mutta nyt katkaisen radiohiljaisuuden ja palaan blogosfääriin yyberajankohtaisella postauksella prinsessa Leonoren ristiäisistä.

Kisastudio pystytettiin ystäväni residenssiin Albertinkadulle, missä ihastelimme liki koko seremonian ajan zetaa vetänyttä Leonorea, hänen levotonta serkkuaan sekä kappelin partsilla soitettua hurjan näköistä superluuttua. Ohottelimme kummina toimineen Chris O'Neillin sisaren karseaa hattua ja jäimme kaipaamaan kuninkaan hilpeitä giniinmeneviä siskoja.

Makeaksi kahvileiväksi haettiin IKEA:sta suloisia pieniä prinsessakakkuja, punssirullia sekä kookoshiutaleilla kuorrutettuja suklaapalloja. Lisäksi tein suolapalaksi kalaisia voileipäleivoksia, jotka maistuivat herkullisilta ja onnistuivat näyttämäänkin aika kivoilta pienimuotoisesta koristelukatastrofista huolimatta.

Ohjeen mukaisista tykötarpeista saa aikaiseksi lounaan korvikkeenakin loistavasti toimivat voileipäleivokset kahdelle kaappirojalistille. 
Tarvitset:
4 dl savukalaa (minulla siikaa)
3 rkl (sitruuna)majoneesia
1 rkl kapriksia
6 viipaletta vuokaleipää
puolikkaan limen mehun
1 dl ranskankermaa
tilliä
suolaa
mustapippuria
retiisejä
ruohosipulia

Tee näin:
Perkaa savukala ja lisää kalapalojen joukkoon majoneesi sekä pilkotut kaprikset. Sekoita tasaiseksi tahnaksi.

Levitä seosta kahdelle vuokaleipäviipaleella ja paina niiden päälle toiset viipaleet. Kostuta päällimmäisiä leipiä limen mehulla ja levitä viipaleille loput tahnasta. Paina niiden päälle viimeiset leipäviipaleet ja kostuta niitäkin hieman limen mehulla.

Anna voileipäleivosten ässehtiä jääkaapissa puolisen tuntia ja leikkaa niistä joka kantilta puolen sentin verran reunoja pois.

Sekoita ranskankerman joukkoon silputtu tilli. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Leikkaa kourallinen retiisejä pieniksi kuutioiksi. Silppua myös ruohosipuli.

Levitä ranskankermaseosta voileipäleivosten reunoilla ja dippaa reunoja retiiseissä siten, että kuutioita tarttuu tasaisesti leivosten kaikille neljälle kyljelle.

Levitä ranskankermaseosta myös leivosten päälle. Ripottele ranskankerman päälle ruohosipulisilppua ja laita keskelle vielä keko retiisikuutioita.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...