29. kesäkuuta 2014

Pyhä juhannuslounas

Piipahdin juhannuksena Lontoossa, missä sää oli kesäisen aurinkoinen ja pubeissa runsaasti Englannin jalkapallomaajoukkueen kannattajia. Tuntui lohduttavalta katsoa MM-ottelua niin sanotusti omiensa parissa. Englannin jatkosta putoaminenkin harmitti siellä ehkä snadisti vähemmän kuin ginipöhnässä kotisohvalla. Mutta "turha rutista, tää on futista", kuten sanoisi eräs laittoman vedonlyöntiporukkamme jäsen.
Pelien takia jouduin rassaamaan hieman omia aikataulujani, sillä hyvissä ajoin ennen otteluohjelman julkistamista tekemäni pöytävaraus St JOHNiin (26 St. John Street) osui ikävästi päällekkäin Englannin pelin kanssa. Onnekseni sain vaihdettua torstain dinnerin perjantain lounaaksi.
Olen syönyt ennenkin tässä Fergus Hendersonin ja Trevor Gulliverin parikymmentä vuotta sitten entisen savustamon tiloihin perustamassa ravintolassa, jossa vaalitaan nose-to-tail -mentaliteettia ihailtavalla pieteetillä.
Tällä kertaa aloitin syömingit paahdetuilla ydinluilla. Niiden kanssa oli tarjolla leipää, persiljasalaattia, merisuolaa sekä asialliset työvälineet, joilla pystyi rapsuttamaan ja kaapimaan viimeisetkin ytimien rippeet luiden sisuksista.
Luuydinhän on käytännöllisesti katsoen rasvaa, joka maistuu pelkiltään... no rasvalta. Mutta kun rasvan nauttii ripauksella suolaa ryyditettynä leivän päällä, niin maku on jotain ihan ylimaallisen herkullista. Homma on joka tapauksessa melkoisen sotkuista, annoksen päätteeksi piti käydä pesemässä kädet noin kyynärpäitä myöten.
Pääruoaksi otin lammasta sekä lehtimangoldia ja anjovista. Tämäkin oli ihan törkeän hyvä setti. Sekä luuytimien että lampaan kaverina join niille suositeltua Domaine Pierre Crosin silkkisen pehmeää punaviiniä nimeltä Les Mal Aimés 2012. Tykkäsin, tykkäsin.
Jälkkärille tein tilaa lasillisella Somerset Distilleryn ihanista ihaninta siideriomenoista tehtyä brandya, jonka olemassaolosta tulin tietoiseksi edellisellä Lontoon reissullani.
Jälkiruokasi tilasin kesälle maistuvan kipon Eton messiä. Supermakeat mansikat, hämäävän kepeän oloinen kermavaahto ja sitkaat marenkibiitit olivat täydellinen yhdistelmä.

St JOHN ei pettänyt tälläkään kertaa eli voin huoletta jatkaa sen suosittelemista sydämellisesti kaikille maukkaan ja konstailemattoman ruoan ystäville.
Ravintolan lisäksi Spitalfields Marketsin liepeiltä löytyy mahtava St JOHN Bread & Wine (94-96 Commercial Street), missä käväisin eräänä aamuna vetämässä elämää suuremman pekonivoikkarin sekä custard-täytteisen donitsin, joiden perään olen tähän saakka kuolaillut vain St JOHNin Facebook-sivujen päivityksissä.
Lisäksi Bermondseyssa toimii St JOHN Bakery (72 Druid Street), jonka tuotoksia on myynnissä myös läheisellä Maltby Street Marketilla. Nämäkin paikat ovat vierailun arvoisia.

25. kesäkuuta 2014

Leväperäisiä terveisiä Ville Haapasalolta

Joku aika sitten Facebookin Ville 30 päivässä-sivulla kyseltiin, mitä ihmiset tekisivät purkillisella merikaalia, jos sellaisen käsiinsä saisivat. Ilmoittauduin potentiaaliseksi vastaanottajaksi ja lupasin tehdä siitä sapuskaa, syöttää sitä koekaniini-kafruilleni ja kertoa kokemuksista blogissani. Arvouduin kommentillani merikaalibingon voittajaksi ja mutkien kautta purkki päätyi lopulta keittiööni ihmeteltäväksi.
Merikaali on suht suora käännös kasvin venäjänkielisestä nimestä morskaya kapusta (морская капуста), mutta kyseessä ei ole merikaali eikä mikään muukaan kaali vaan ruskolevälaji. Minulle toimitetussa purkissa leväsuikaleet olivat etikkaisessa liemessä ja maistuivat vahvasti merelle, kuten levät tuppaavat tekemään.

Suutuntumaltaan purkitettu merikaali ei vastannut lainkaan tuoretta kamaa, jota Ville Haapasalo oheisessa videossa maistaa ja analysoi sukellettuaan sitä ensin merestä Jäämeri 30 päivässä-ohjelman jaksossa.
Päätin valmistaa lahjuspurkistani merikaalipiiraan. Pelkkä levä tuntui aika tymäkältä täytteeltä, joten liudensin sen makua varhaiskaalilla, kevätsipulilla ja tuoreella tillillä. Piiraspohjan tein testimaistajaksi lupautuneen Känttynatsi-Aleksin kauhistukseksi Siperian Walinnan pakastealtaasta noukitusta valmistaikinasta.

Tuomio piirakasta oli varovaisen positiivinen. Jos ei olisi tiennyt, mitä piiras sisältää, olisi voinut luulla siinä olevan kalaa tai simpukoita. Piiraasta tuli eläkeläissuolattua, sillä ripsuttelin täyteaineksiin suolaa turhan rennoin rantein, vaikka levä itsessään oli jo melko stydiä tavaraa.
Piiraan painikkeeksi lirpimme venäläistä "shampanjaa", jonka ostin neljän (!) vuoden takaiselta synttärireissultani Pietarista. Hyvin kupli edelleen! 
Tarvitset:
paketin valmista piirastaikinaa
noin puolikkaan pienestä varhaiskaalista
pari kevätsipulia
voita
purkillisen merikaalia
tuoretta tilliä
(suolaa)
mustapippuria
2 munaa
100 g ranskankermaa

Tee näin:
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Painele sulanut taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Silppua varhaiskaali ja kevätsipulit.

Sulata nokare voita pannulla. Freesaa varhaiskaalit ja sipulit pannulla letkeiksi. Lisää joukkoon valutettu merikaali. Mausta seos silputulla tillillä sekä (suolalla ja) pippurilla.

Lusikoi seos tasaisesti piiraspohjalle.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon ranskankerma. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos täytteen päälle.

Paista piirasta 30-40 minuutin ajan kunnes täyte on jähmettynyt ja piiraan pinta on saanut kauniin värin. 

Tarjoa piiras haaleana.

24. kesäkuuta 2014

Gastropubibrunssi Rikhardinkadulla

Kävimme silläsipuleiden kanssa etkoilemassa ennen Robbie Williamsin keikkaa Chez Dominique-vainaan tiloihin avatussa Gastropub Rikhardsisssa (Rikhardinkatu 4). Brunssideittini ehtivät raportoimaan visiitistämme jo aikoja sitten, meikäläinen tulee tyylilleen uskollisena vähäsen jälkijunassa.
Rikhardsista oli sisustettu rennon oloinen paikka ja henksun asennekin oli päivitetty uuteen konseptiin sopivaksi, sillä Domppaa ajoittain vaivannutta jäykistelyä ei ollut havaittavissa. Takaseinälle oli toteutettu hieno toisinto vuosina 2007-09 toimineen La Societe du Cochon-ravintolan possumaalauksesta.

Koska olimme liikenteessä sunnuntaina, tarjolla oli hieman normimenusta poikkeava brunssilista. Sinänsä kiintoisaa listaa vaivasi tietynlainen yhtenäisyyden puute, sillä ateriakokonaisuuden valinta snäckseistä, alkupaloista, sandwicheistä ja pääruoista tuntui hankalalta. Nykymenulla leivät on näköjään siirretty pääruokaosastolle, mikä on ihan kelpo muutos.
Aperitiivivalintani oli Negroni, joka on lempidrinkkieni top vitosessa.
Alkupalaksi otin gratinoituja kampasimpukoita muhennetulla pinaatilla ja savustetulla heinäkastikkeella. Mainio annos lukuunottamatta hintaa, joka oli melkoisen suolainen (käyntimme aikaan 17,50 euroa, uusitulla menulla 19 euroa).
Simpukoiden kaveriksi suositeltu Eric Forestin (ei Forresterin) Pouilly-Fuissé L'Âme Forest 2011 toimi tehtävässään erinomaisesti.
Pääruoaksi tilasin pubiruokaklassikon Fish & Chips. Täällä se koostui marinoidusta ja friteeratusta turskasta sekä juuri oikeanlaisista chipseistä mallasviinietikan, grillatun suolasitruunan puolikkaan ja remouladekastikkeen kanssa. Herkkua!
Tyhjentyneestä etikkakiposta sai kätsyn tellingin tyhjentyneelle grillisitruunalle. 
Oivallisen Flying Dog Breweryn Snake Dog IPA:n takaa kurkkaa Silläsipuli-Jukka, joka tuplapeukuttaa Hans Välimäen isän kehittelemälle sandwichille (salviavoissa paistettua maksaa, karamellisoitua sipulia ja piparjuuripuolukoita briossisämpylän välissä).
En olisi oikeastaan jaksanut syödä enää jälkiruokaa, mutta maapähkinävoi-vanukas suolaisella toffeella huusi nimeäni niin kovaa, että pakkohan sellainen oli pätistää menemään. Heviä kamaa, mutta voi herranen aika miten hyvää.
Syömät ja juomat maksoivat yhteensä 84,50 euroa, mikä on brunssiksi aika paljon. Kaikki ruoat maistuivat mainioilta, mutta jo mainitsemani menun osioiden keskinäinen "epäsopivuus" oli todella häiritsevää. Seuraavalla kerralla en enää yritäkään koota yhtenäistä kolmen ruokalajin settiä, vaan otan drinksun ja jotain pientä kivaa tai tai bissen ja hodarin. Sellaiseen syömiseen Gastropub Rikhards on mitä suositeltavin paikka.

23. kesäkuuta 2014

Raparperia aikuiseen makuun

Kuulutko niihin ihmisiin, joiden raparperipuskat rehottavat eivätkä meinaa syömällä loppua? Itse en kuulu, mutta otan mielihyvin vastaan raparperinvarsia, jos jolla kulla niistä ylitarjontaa on.

Tähän vinkeään raparpericrumbleen hyötykäytin Hausjärvellä asuvalta kafrultani saatua tavaraa. Olen tehnyt tämän tyyppistä crumblea ennenkin, mutta tässä BBC Good Foodista löytämässäni ohjeessa kiehtoivat portviinissä haudutetut raparperit. Eivätkä turhaan, sillä viini antoi raparpereille oikein mukavan säväyksen.
Raparperien haudutuksessa käytetty sokeri voi olla ihan tavallistakin laatua, mutta itse pidän ruskean ruokosokerin toffeemaisesta mausta. Alkuperäisessä reseptissä muruseokseen kehoitetaan hakkeloimaan mukaan myös saksanpähkinöitä, mutta tällä kertaa jätin ne pois.

Raparperin kanssa kannattaa tarjota maitotuotteita, koska ne estävät raparperin sisältämän oksaalihapon sitomasta kalsiumia crumblen syöjien soluista. Esimerkiksi Kolmen Kaverin mansikka-vaniljajäätelö on erinomainen oksaalihapon taltuttaja.
Tarvitset:
500 g raparperia
100 g (ruskeaa ruoko)sokeria
3 rkl portviiniä
140 g vehnäjauhoja
85 g voita
50 g ruskeaa ruokosokeria
jäätelöä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Pese raparperit ja leikkaa ne peukalon pituisiksi pätkiksi.

Laita raparperit, sokeri ja portviini kattilaan. Anna niiden hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuutin ajan.

Kaada raparperit liemineen kattilasta uuninkestävään vuokaan.

Nypi vehnäjauhot ja pehmeä voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon sokeri.

Ripottele jauho-voi-sokeriseos raparperien päälle ja kypsennä uunissa 30 minuuttia tai kunnes muruseos on kullankeltaista.

Anna crumblen jäähtyä hieman ja tarjoile se haluamasi jäätelön kanssa.

19. kesäkuuta 2014

Juhlapyhäsalaatti

Tämä postaus on ollut luonnoslistalla pääsiäisestä saakka, joten sen viimeistely näin juhannuksen aatonaattoaamuna tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Tänä(kään) vuonna suunnitelmissani ei ole jonotella juhannusruuhkissa kaupoissa eikä maanteillä, sillä hyppään iltapäivällä Lontoon koneeseen ja vietän mittumaarini muilla mailla vierahilla.

Mutta JOS jäisin juhannukseksi Suomeen ja Helsinkiin, SAATTAISIN tehdä taas tätä emähyvää fenkoli-punakaalisalaattia, jolla herkuteltiin tosiaan jo pääsiäispyhinä. Ohje on peräisin Honest Cooking-sivustolta, jolta löytyy joka käynnillä jotain korvan taakse laitettavaa.

Noudatin ohjetta suhteellisen orjallisesti, paitsi että sinappina käytin normi-dijonia kokojyväversion sijasta. Sen lisäksi tuplasin seesamin- ja unikonsiementen määrät, koska ne tuntuivat originaaliohjeessa kovin vähäisiltä.
Salaatti maistuu mainiosti ihan sellaisenaankin, mutta se toimii loistavasti myös liharuokien lisukkeena tai ylikypsän lihan kanssa pitaleipien täytteenä. Pääsiäisenä Kulinaarimurulassa oltiin täytelinjalla ja Silläsipulilasta bongatulla ohjeella tehtyjen pitaleipien sisuksiin tungettiin kerroksittain lammasta, tätä salaattia sekä timjamilla, suolalla ja pippurilla maustettua jogurttia.

Lampaan luullisia lapapaloja (yhteensä noin kilon verran) ylikypsensin uunissa folion alla reilut kuutisen tuntia karvan verran yli satasen lämmössä. Mausteina tolkuttomat määrät sitruunaa (raastettua kuorta ja puristettua mehua) sekä maltillisesti suolaa ja pippuria. Ai että tuli namia!
Tarvitset:
puolikkaan punakaalin
fenkolin
2 porkkanaa
kolme kevätsipulia
sitruunan raastetun kuoren
reilun desin jogurttia
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia
2 tl seesaminsiemeniä
2 tl unikonsiemeniä
1 tl suolaa

Tee näin: 
Suikaloi kaali ja fenkoli ohuiksi siivuiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Pilko kevätsipulit.

Sekoita loput ainekset isossa kulhossa.

Lisää joukkoon vihannekset ja sekoita hyvin. 

18. kesäkuuta 2014

Puhtoinen Lähiöni

Viime kesän Villingin saaressa Villa Villingenäs-ravintolaa pyörittänyt porukka on avannut Rastilan leirintäalueen kupeeseen paikan nimeltä Lähiö (Karavaanikatu 4). Metroretkeilimme kafruni kanssa sinne dinneritreffeille muutama viikko sitten.
Lähiö toimii Rastilan kartanon 1800-luvun alussa rakennetussa päärakennuksessa, joka on aika komea pytinki.
Lisää miljööpisteitä Lähiö saa kartanon pohjakerroksessa sijaitsevien saniteettitilojen aulan seinällä komeilevasta kipsi-Kekkosesta.
Täydet pojot sai myös raikkaankirpeä Tom Collins.
Lähiössä on päivittäin vaihtuva menu, jossa on alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja on kaksi kutakin. Valitsin alkuun soseutettu sipulikeittoa. Annos oli herkullinen, mutta aivan valtavan kokoinen ja turhan suolainen minun makuuni. Lautasen tyhjennyttyä nälkäkin oli kadonnut.
Pääruoaksi otin turskaa, varhaiskaalia ja juurepyreetä. Tosi hyvää, mutta annoskoko oli jälleen megalomaaninen, olisin pärjännyt mainiosti yhdelläkin kalapalalla. Suolaa ei oltu unohdettu tästäkään sapuskasta.
Lasillinen optimaalisen hapokasta rieslingiä (Karl Schaefer Riesling 2012 feinherb) toimi mukavasti sekä sopan että kalan kaverina.
Jälkkärinä oli olmia kahvipannacottaa, jonka maku oli kuitenkin ihan OK. Sen kanssa samalla lautasella oli hedelmäkuutioita sekä jäätelöpallo, joista varsinkin jäde tuntui turhalta. Annos olisi kohentunut monella tapaa, jos jätski olisi jätetty pois ja hedelmät ripoteltu pannacotan päälle. En ole koskaan oikein tajunnut, miksi pannacotan tai crème brûléen kanssa täytyy AINA tuoda tarjolle jäätelöä tai sorbettia? Vanukkaat olisivat jo pelkiltään ihan riittävä jälkkäri. Ärrinmurrin.

Kolmen ruokalajin menu, iso lasillinen rieslingiä ja alkudrinksu kustansivat noin 70 euroa. Ei paha, mutta olisin maksanut ilolla saman summan vähän pienemmistäkin annoksista. Tällaisenaan Lähiötä voi suositella erittäin lämpimästi isojen satsien ja eläkeläissuolatun ruoan ystäville. Bloggaavista tovereista Käntty-Aleksi ja Kurpitsa-Mari ovat myös käyneet tyyppaamassa Lähiön.
Poistuessamme bongasin takaterassilta ehanan koirun, jota moikatessa tajusin, että hänhän on sama tyyppi, jota moikkailin jo viime vuonna Villingissä.
"Heipä, minä olen Faust!"
Bonuksena vielä hilpeä video biisistä, joka soi päässäni koko metromatkan Rastilaan ja takaisin (kyllä, Martti Syrjällä on siinä saparot ja hirmuisen lyhytlahkeiset shortsit).

17. kesäkuuta 2014

Taste of Helsinki: Greatest Hits

Tämänkään vuoden Taste of Helsinki ei ollut säiden jumalien suojeluksessa, mutta sadekamppeet ja nälkäinen asenne olivat toimiva täsmäase festariangstia vastaan. Hyvä ruoka on hyvää ruokaa vaikka sitä söisi kumpparit jalassa kaatosateessa.

Ja hyvää ruokaa tuli toden totta neljän päivän aikana syötyä. Räpsin ruoistani kuvia Instagramiin, ne löytyvät tililtä @kulinaarimuruja

Maistoin kaikkia muita annoksia paitsi Gastrobar Emon kanavarrasta, koska en syö broileria (balanssin vuoksi santsasin kyllä rapukakkua). Sen sijaan ravintola Farangin vihersimpukat, karkkipossut ja hulahulat jätin suosiolla väliin, koska niitä tuli testattua jo kahtena edellisenä vuotena. Farangin karkkipossu voitti yleisöäänestyksen tänäkin vuonna, joten todennäköisesti sitä on tarjolla myös ensi vuonna. Tekisi mieli laittaa tähän se yksikin häsä.
Ehdottomasti paras menukokonaisuus oli ravintola Juurella, jonka yllätyssektorin punajuurimakaronilaatikkoa tuli vedettyä kaiken kaikkiaan kuusi satsia. Tätä juttua kirjoittaessa uunissani muhii kotitekoinen versio tuosta herkusta, jonka ohje löytyy hienosta Juuri nyt-keittokirjasta. Raportoin tuloksista sitten myöhemmin.
Juuren hykerryttävän prässätyn graaviahvenen muut tapahtuman ravintolat arvioivat jaetulle kolmossijalle Demon avaruusjälkkärin kanssa, nose-to-tail kyyttö suli suuhun ja kuttujogurttijäädyke sijoittui ravintolaäänestyksessä kakkoseksi. Iso käsi, kiitos ja niiaus Juuren tyypeille - ootte ihan kunkkuja kyökissä!
Juuri irtojäsenen varpaiden välissä.
Koko menullaan aiheutti tyytyväistä hyrinää myös ravintola Ask. Tuoreen tähtipaikan alkusalaatissa maistui kesä, possunkylki oli rasvaista luomupossua parhaimmillaan ja suolaheinä-valkosuklaajälkkäri massahurmasi myös kollegat, jotka äänestivät sen festareiden parhaaksi annokseksi. Sitäkin tuli santsattua. 
Askin Linda pursotushommissa.
Mielenkiintoisimman maustamisratkaisun innovaatiopalkinto menee ravinteli Berthalle. Manselaiset ovat kehitelleet JALLUSPRAYN, josta he suihkivat sokeri-suolaliemellä tuunattua jaloa makua tuhdin suklaiseen ja banaaniseen jälkkäriinsä. Kuinka kekseliästä!
Suklaa, banaani ja parapähkinä Berthasta.
Festareiden paras hetki oli ensimmäisen, ainoan & oikean Strömsö-kokin Michael Björklundin tapaaminen. Onnesta jäykkänä änkkäsin idolilleni ruotsiksi pyynnön asettua kuvattavaksi Smakbyn-ravintolan maskottipossujulisteen viereen ja minua ymmärrettiin. Pakkoruotsi on parhautta!  
Smakbynin ylikypsä ahvenanmaalainen lammas kermakastikeessa oli tapahtuman paras lammasruoka, vaikka joku sitä (steiner)kouluruokamaiseksi väittikin.
Festivaalien suola (sic) oli lajitovereiden vertaistukiverkosto, joka jaksoi syödä, juoda, arvioida syömisiään ja juomisiaan, kuvata, vahtia pöytäpaikkaa ja päivittää blogejaan öiden hämärinä tunteina. Kiitokset hilpeästä seurasta Käntty-Aleksi, Soppa-Hanna ja avaruusasemalaiset sekä Tommi-ja-Minna-joita-ei-voi-linkittää.

Seuralaisten palkintosonni-tasoisilla kuvilla höystettyjä raportteja pääset lukemaan oheisten linkkien kautta:
Kisapassin ja pelimerkit tarjosi Taste of Helsinki vastikkeeksi osallistumisestani tapahtuman sosiaalisen
median kanavien päivittelyyn. Tässä postauksessa esitetyt mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta
festivaalin virallista kantaa. Ja tuo ylläoleva kuva on Ritoluoman Minnan Olymppuksellaan ottama.

10. kesäkuuta 2014

Facebookpiirakka

Muutaman postauksen takaisissa pateepileissä tarjoilin jälkkäriksi taivaallisen hyvää omena-marenkipiirasta. Bongasin leipomukseen kohdistuvia kehuja kaverini Facebook-päivityksestä, monguin reseptiä ja sain sen niin sanottuna toisen käden tietona, sillä tortun luoja on kaverin kaveri.

En siis osaa yhtään sanoa, vastaako tekeleeni ollenkaan alkuperäiskappaletta, joka syväkurkkujeni mukaan tunnetaan myös nimellä "omppupiirakka Elin piästä". Olipa miten oli, tällä ohjeella syntyy herkkupiiras vailla vertaa.
Omenaunelman kanssa nautiskelimme Verlan Viinitilan kertakaikkiaan mahtavasta luomuomenalikööristä. Sen superomenainen ja -kanelinen maku oli aivan täydellinen pari piiraalle. Oi nam!
Pohjaan tarvitset:
125 g voita
1 dl sokeria
munan
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Omenatäytteeseen tarvitset:
1 kg omenoita
50 g voita
1 dl (ruskeaa ruoko)sokeria
1 rkl kanelia

Marenkiin tarvitset:
3 munanvalkuaista
ripauksen suolaa
1½ dl sokeria

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Riko joukkoon muna ja sekoita hyvin. Lisää mukaan vehnäjauho-leivinjauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina pyöreän piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja kuutioi omenat. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri. Kun sokeri on sulanut, lisää kattilaan omenat ja kaneli. Anna omppujen karamellisoitua noin 15 minuutin ajan. Jäähdytä seos.

Sähkövatkaa valkuaiset ja suola kuplivaksi. Lisää joukkoon sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Valmis vaahto on kovaa ja valkoista.

Kumoa jäähtyneet omenat piiraspohjalle ja lusikoi valkuaisvaahto niiden päälle.

Paista piirasta 35-45 minuutin ajan kunnes marenki on kullanruskeaa. Anna piiraan jäähtyä hetken verran ennen herkuttelua.

9. kesäkuuta 2014

Pystymetsää ja laakeeta peltoo

Toukokuun alkupuolella olin (täysin demareiden puoluekokoukseen liittymättömien) työhommien puitteissa Seinäjoella. Sitä edellinen käyntini paikkakunnalla ajoittuu noin vuoteen krepattu tukka ja Stone Roses Provinssirockissa. Eli eipä ole vähään aikaan varjoni Pohjanmaan lakeuksille langennut.

Mutta toisaalta, miksipä olisikaan? Pohjanmaalaiset ovat minulle Suomen heimoista henkisesti kaikkein etäisin. Jo Pohjanmaa sanana herättää minussa aika negatiivisia mielikuvia: savolaisen korville täysin sopimaton murre, tyhjänpäiväinen uhoaminen, Rehupiikles-tyyppinen "huumori", pesunkestävä vanhoilliskeskustalaisuus ja Lauri Tähkä. Hikipediassa pohjalaisia luonteenpiirteitä on kuvattu mielestäni oikein hyvin (tähän hymiö).
Nyt kun tuli ensin haukuttua kaikki, niin seuraavaksi voinkin sitten pikkuisen kehaista seinäjokelaista (vai seinäjokista?) ravintolaa nimeltä Juurella (Keskustori 1). Siellä on yritystä ja eteisessä komia lampunvarjostin.
Alkuun tilasin paperilla mielettömältä innovaatiolta vaikuttanutta kyyttöä ja särkeä. Kyseessä oli vitello tonnaton härmäläinen versio, jossa tonnikalan sijasta kastiketta maustoi savusärki. Soossi oli mielettömän hyvää, mutta sitä oli liian vähän. Hieman suurempi määrä kastiketta olisi saattanut pelastaa myös rutikuivan kyyttö-parankin.
Pääruoaksi otin possua kolmella tavalla: lautasella oli poskea, niskaa ja kylkeä. Myös possuressu oli työstetty kovin kuivakkaaksi, kuten sen kaverina tarjoiltu supertiivis perunabrikettikin. Suomen Teksasissa annoksen valtavasta koosta mainitseminen kirvoitti miespuoliselta kyypparilta naurahduksella säestetyn lauseen "Nyt ollaan Etelä-Pohjanmaalla!" #entajunnu
Ruokajuomaksi suositeltu uusiseelantilainen Julicher Pinot Noir 99 Rows 2010 oli niin hyvää, että join sitä ison lasillisen.

Ei puhettakaan, että olisin jaksanut syödä jälkkäriä. Maksoin kiltisti 51 euron laskuni ja kävelin hotellille nukkumaan. Matkalle ohitin Lakeuden Ristin ja päässä soi Jukka Pojan Älä tyri nyt-ahdistusbiisi. Kiitos ja anteeksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...