26. syyskuuta 2015

Pikakukkiscurry ja joku roti

Olipa eilen sellainen perjantai, että jo aamulla herätessä tiesin, että tänään pitää olla töissä niin pitkään että itkettää. Senpä vuoksi karkasin ruokiksella Hakaniemen etnopuoteihin, joihin en olisi ehtinyt duunipäivän jälkeen täydentämään ehtyneitä kiinalaisten maustesoossien varastojani.

Piti hankkimani myös kuukakkuja, mutta niitä myytiin ainoastaan hervottoman isoissa perhepakkauksissa, joten jätin kakkuset kauppaan. Sen sijaan heräteostin sriracha-popcorneja (kyllä, ovat juuri niin koukuttavan polttavia miltä kuulostavatkin) sekä pakastettuja, sipulilla ryyditettyjä roti-lätkiä. Ja siitä se ajatus kukkakaalicurrysta roti-leivän kanssa sitten lähti.
Frozen roti.
Kaupunkilaisten omalta pellolta peräisin olevan kukkakaalin paloittelin mukaan varsineen ja lehtineen. Samalla pellolla kasvaneet sipulit olivat melko pieniä eli sen vuoksi niitä on ohjeessa noin paljon. Isommilla sipuleilla pärjää pienemmälläkin lukumäärällä. Curryseokseni oli äksympää sorttia, joten jos sellaista käytät, niin ripsi sitä soossipohjaan syöjien sietokyvyn mukaan.

Pikacurry roteineen valmistui puolessa tunnissa juuri sopivasti perjantaisen Hercule Poirot-pläjäyksen kanssa nautittavaksi ja viikonlopun huilaustauon käynnistäjäksi. Vaikka työpäivät ovat viime aikoina venyneet ihan hulluiksi, niin viikonloppuisin olen onnekseni pystynyt kuittailemaan univelkoja (paitsi toissaviikonloppuna, mutta se ei tule toistumaan). Tätä tappotahtia kun kestäisi vielä pari viikkoa, niin sen jälkeen saattaisi taas löytyä virtaa vaikkapa tämän blogin päivittelyyn, Jaksaa jaksaa.
Kukkakaalicurryyn tarvitset:
7 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
keskikokoisen kukkakaalin
öljyä
1 rkl Hot Madras Curry-mausteseosta
2 dl kookoskermaa
1 dl vettä
suolaa

Lisäksi tarvitset:
roti-leipiä

Tee näin:
Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään osaan. Kuori myös valkosipulinkynnet ja silppua ne atomeiksi.

Huuhtaise kukkakaali ja paloittele se suupaloiksi.

Kuumenna öljy kasarissa. Lisää curryjauhe kuumaan öljyyn ja anna sen kihistä siinä tovi.

Lisää joukkoon sipulit ja valkosipulit. Anna pöhistä parin minuutin ajan.

Kippaa kukkakaalit kasariin ja sekoita hyvin.

Kaada kookoskerma ja vesi (jolla olet ensin huljutellut kermatetran reunoilta roippeet irti) kasariin ja anna muhia vartin verran.

Paista rotit rasvattomalla pannulla molemmilta puoliltaan kauniin ruskeiksi.

Mausta kukkakaalicurry suolalla ja tarjoa heti leipien kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...