18. huhtikuuta 2016

Put the lime in the coconut

Palaan vielä hetkeksi taannoisiin kirkollisiin juhlapyhäsyömisiin, niin saan kirjailtua pääsiäissunnuntain menun blogiin kokonaisuudessaan. Alkunapoiksi tarjoilin bánh mì-munia ja pääruoaksi lammaspullia. Sekavan kokonaisuuden kruunasi pirtsakka kookos-limepavlova.
Tämä on mukavatekoinen jälkkäri, koska munat tulevat hyötykäytetyiksi kokonaan: valkuaiset uppoavat marenkiin ja keltuaisista vatkautuu curdia. Curdin maustoin tällä kertaa limellä, koska se passasi erinomaisesti kuivakaappien kätköistä löytyneellä kookosesanssilla maustetun marenkipohjan kaveriksi. 

Kookosuute on Australian tuliaisia ja se on ollut kovin riittoisaa. A little goes a long way, sillä jo muutamalla tipalla saa aikaan kerrassaan käsittämättömän kookoksisen lopputuloksen. Kookoskammoisille (joita heitäkin kuulemma keskuudessamme vaeltaa) tätä herkkua en siis suosittele.
Lime curdiin tarvitset:
4 keltuaista
2 dl sokeria
2 rkl raastettua limen kuorta
½ dl limemehua
50 g voita

Marenkipohjaan tarvitset:
4 kananmunan valkuaista
2½ dl sokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
½ rkl maissijauhoja
½ tl kookosesanssia

Kermavaahtoon tarvitset:
2 dl kermaa
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Lisäksi tarvitset:
nokareen voita voiteluun
maissijauhoja jauhotukseen
raastettua limen kuorta koristeeksi

Tee näin:
Valmista ensin lime curd.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vesihauteessa kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon limen raastettu kuori sekä mehu koko ajan vatkaten.

Nosta kulho vesihauteesta ja anna seoksen jäähtyä hieman.

Vatkaa hieman jäähtyneeseen seokseen pehmeä voi pieninä kuutioina.

Laita tahna jääkaappiin jähmettymään.

Tee seuraavaksi marenki.

Laita uuni lämpenemään 120-asteiseksi.

Sähkövatkaa huoneenlämpöisiä valkuaisia kulhossa, kunnes vaahtohuiput eivät latistu heti kun nostat vatkaimen pois.

Jatka vatkaamista ja lisää sokeria noin ruokalusikallinen kerrallaan. Sokerin loputtua tuloksena tulisi olla kiiltävää ja tanakkaa tavaraa.

Kääntele etikka, jauhot ja kookosuute hellävaroen valkuais-sokeriseoksen joukkoon.

Laita uunipellille pari folioarkkia. Piirrä veitsenkärjellä folioon ympyrä, jonka halkaisija on noin 20 senttimetriä.

Sudi ympyrään sulatettua voita ja ripottele päälle maissijauhoja.

Täytä voideltu ja jauhotettu ympyrä valkuais-sokeriseoksella. Kakkaran tulee olla reunoiltaan hieman keskustaa korkeampi.

Kypsennä marenkia uunissa tunti ja vartti.

Käännä uunista lämmöt pois, Avaa luukku hiukan raolleen ja anna pohjan jäähtyä yhdessä uunin kanssa.

Vatkaa kerma tomu- ja vaniljasokerin kanssa löysäksi vaahdoksi.

Kokoa pavlova levittämällä lime curdia marenkipohjalle. Peitä curd kermavaahdolla ja koristele se raastetulla limen kuorella.

Tarjoa heti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nice article!

Dapatkan flavour tempatan di Suci Harum.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...