28. helmikuuta 2011

Sapastelua Juuressa

Helmikuinen "syö oululaisten kanssa"-sarjani sai jatkoa, kun illastin pastanjauhajien kanssa Juuressa (Korkeavuorenkatu 27).
Alkuun otin sapas-listalta pintasavustettua poron sydäntä, joka oli hirmuisen hyvää (vaikkakin aika suolaista). Lisäksi söin mahtavaa ankanmaksaa paahtoleivällä ja vaniljasiirapilla. Ja taustalla näkyvät Rosmariinin kassi, naurislepuska ja Juuren tuoremakkarat vodkasinapilla.

Maistelimme myös tuota sapas-sanaa. Se on mitä ilmeisimmin suomalainen väännös tapaksista ja termin keksijän tarkoitus on ollut varmasti hyvä, mutta jotenkin se vaan kuulostaa hieman keinotekoiselta.
Pääruoaksi söin haukiwallenbergin, jonka kastikkeena toiminut suolakurkkusabayon oli hämmentävän hyvää.
Jälkiruokana koko porukka nautti ihanat löllösisuksiset suklaa-omenafondantit ja Ålvadosjäädykettä. Myös kyytipoikana oli Ålvadosta, jota valmistavalla Tjudön viinitilalle minulla oli ilo vierailla pari vuotta sitten.

Ruoat ja juomat (alkugeetee, lasit cavaa, valkkaria ja Ålvaa sekä espresso) maksoivat 80 euroa ilman tippejä.

Mutta eipä iltamme jauhajien kanssa vielä tähän päättynyt. Kävimme vielä parissa kuppilassa sekä geokätköilemässä (itse tosin pyörin kätköllä vain hang aroundina).
Tässä pastanjauhajat iloitsevat Ruttopuistosta löytyneestä kätköstä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...