9. toukokuuta 2011

Salaattikastikenostalgiaa

Tästä salaatista tai oikeastaan sen kastikkeesta palautuu lapsuus mieleen. Kesäisin mahtisoossia vispattiin mummolassa liki päivittäin omalta kasvimaalta nypityn salaatin kaveriksi.


"Autan" mummia kasvimaan kastelussa kesällä 1971.

Mummolansalaattiin laitettiin myös kurkkua, tomaattia, keitettyä kananmunaa ja joskus retiisejä. Kastike maistui kyllä ihanalle pelkän hennonvihreän lehtisalaatinkin kanssa.

Pekonit olen lisännyt salaattiin vasta myöhemmällä iällä, kun tajusin että peksu tekee ruoasta kuin ruoasta parempaa.


Tarvitset:
2 kananmunaa
muutaman siivun pekonia
salaattia
2-3 tomaattia
puolikkaan kurkun

Kastikkeeseen tarvitset:
½ dl kermaa
1 tl sinappia
lirauksen väkiviinaetikka
ripsauksen sokeria
suolaa

Tee näin:
Keitä munat koviksi ja paista pekoni rapeaksi.

Sekoita kerma löysäksi vaahdoksi. Mausta se sinapilla, etikalla, sokerilla ja suolalla.

Revi salaatti suupaloiksi. Pilko tomaatit ja kurkku.

Sekoita kastike ja vihannekset isossa kulhossa. Kumoa salaatti vadille.

Asettele lohkotut munat ja pätkityt pekonit salaatin päälle. Tarjoa heti.

5 kommenttia:

hanna kirjoitti...

Mummi tulee minullekin tästä mieleen. Paras salaattisoosi ikuna!

masuuu kirjoitti...

Moisesta ikinä kuullutkaan! Tosin nyt iski hurja kokeilun himo :)

Olin ihan totta puhuen anyway jo menossa huomenissa tomantti ostoksille (salaatti ja kurkku jo löytyy), mutta näillä näkymin mukaan saattaa tarttua jotain muutakin.. kuten kermaa :) (tällä hetkellä kaapissa vaan ruokakermaa - ei varmaankaan vaahtoutuisi (sitä tarvittavaa pientä määrää))

Kuinka pakollisia kananmunat ovat tässä ohjeessa kehutun ihanan lopputuloksen / maun saamiseksi?

Jaana kirjoitti...

hanna, mummotkin ovat parhautta <3

masuuu, kannattaa kokeilla ja nimenomaan munallista versiota!

Jael kirjoitti...

Tuollaista samantapaista kastiketta meidänkin mummo teki.Siinä yhdistyi ihanasti makeus ja happamuus,näin ainakin muistan.

Jaana kirjoitti...

Yaelian, kyllä mummot on pop!

Tuon kastikkeen voi mokata ainoastaan liian reippaalla lorauksella etikkaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...