23. syyskuuta 2011

Sinipunapeksua

Ehdin jo eilen hehkuttaa Kulinaarimurujen Facebook-sivulla ruokakaupasta löytämääni Pajuniemen luomupekonia. Siinä on tuote, jota ainakin minä olen odottanut piiiiitkään ja nyt sitä sitten vihdoin saa ♥

Koepaiston perusteella luomupeksu osoittautui sikahyväksi ja sitä voisi vedellä ihan pelkiltäänkin. Perjantai-illan kunniaksi päätin kuitenkin jalostaa pekonista sekä jääkaapin perukoilta löytyneistä juureksista ja juustonköntsästä vielä herkumpaa sapuskaa, joten sävelsin niistä pekonipunajuuribluesin.

Suussasulavien siansiivujen ja uhkeanmuhkeiden punajuurten liiton sinetöi jumalainen Peltolan Blue-sinihomejuusto. Kaupan päälle punajuuret värjäsivät pekonin söötin punervaksi ja ensiluokkaisten ainesten pyhä kolminaisuus sai makunystyrät huutamaan hoosiannaa!


Tarvitset:
2 isohkoa punajuurta
4 siivua luomupekonia
Peltolan Blue-sinihomejuustoa
mustapippuria

Tee näin:
Keitä punajuuret kypsiksi ja anna niiden jäähtyä hieman. Kuori ja paloittele punajuuret.

Leikkaa pekonisiivut pienemmiksi paloiksi ja paista ne pannulla rapeiksi omassa rasvassaan.

Sekoita pekonien joukkoon punajuuripalat. Mausta pippurilla ja juustomurusilla. Syö hyvässä seurassa.

3 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Hurraa hurraa! Luomupekonista olenkin unelmoinut ja haaveillut.

Jaana kirjoitti...

Pajuniemelle pitää kyllä antaa iso peukku tuotekehittelystä! Oletko jo kuullut, että he tuovat kauppoihin myös luomukanaa?

Anonyymi kirjoitti...

Hei onko luomupekonia ilman lisäaineita saatavana missään

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...