22. huhtikuuta 2012

Olutta kolmessa kaupunginosassa

New Yorkin reissullani osallistuin muutaman tunnin pituiselle Beer and Brewery Tourille, joka osoittautui onnistuneeksi retkeksi. Oppaanamme toiminut kaveri oli loistava supliikkimies ja todella hyvin aiheeseen perehtynyt.

Häneltä saimme kuulla, että oluen valmistuksella on pitkät perinteet New Yorkissa: 1900-luvun alkupuolella panimoita oli jopa 120. Panimot olivat pieniä ja olutta myytiin paikallisesti niiden lähistöllä sijaitsevissa puodeissa.

Kieltolain myötä suljetuista panimoista kaikki eivät jatkaneet toimintaansa lain kumoamisen jälkeen. Toimiala alkoi hiipua ja vuonna 1977 New Yorkissa ei ollut enää yhtään panimoa.

1980-luvun lopulla kuiva kausi päättyi ja pitäjään saatiin taas omaa oluentuotantoa ja siitä lähtien valmistajien määrä on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Tällä hetkellä New Yorkissa on tusinan verran pienpanimoita ja puskaradion mukaan uusia hankkeita on vireillä melkoisesti.

chelsea_brewery
Panimokierroksemme alkoi vuonna 1996 perustetusta Chelsea Brewing Companysta. Siellä saimme tuhdin tietopaketin oluen valmistuksen tekniikasta sekä maistiaisia Checker Cab Blond Alesta ja Sunset Red Alesta, joista jälkimmäisessä oli minun suuhuni juuri sopivasti humalan makua.

pretzel
Pienessä nousuhönössä 12 hengen retkueemme astui pikkubussiin, jolla köröteltiin kohti Brooklynia pretzeleitä nakerrellen.

brooklyn_brewery
Jotkut Brooklyn Breweryn tuotteista olivat minulle ennestään tuttuja, joten oli kiva päästä käymään sylttytehtaalla.

brooklyn_brewery
Brooklyn Brewery lasketaan edelleen pienpanimoksi, vaikka sen toiminta on laajentunut muutaman viime vuoden aikana huomattavasti ja kasvu sen kun jatkuu.

brooklyn_brewery
Ravintolassa on käytössä oma valuutta, jota voi vaihtaa infotiskillä. Meille kiertoajaluturisteille puukolikoita jaettiin sen verran reippaalla kädellä, että niillä lunastettujen oluiden tuhoaminen reilun puolen tunnin pysähdyksen aikana oli hiukan haasteellista.

Suomesta tuppaa yleensä saamaan vain Brooklyn Lageria tai Brooklyn Summer Alea, jotka ovat toki oivia oluita, mutta laajempi valikoima olisi hieno juttu. Nyt testasin Brooklyn Brown Alea sekä Brooklyn East India Pale Alea ja tykkäsin kyllä molemmista.

brooklyn_brewery
Lirpin bissejä ohjeistuksen mukaan siististi sisätiloissa.

brooklyn_brewery
Paikalla oli myös panimokissa, joka on nimetty Brooklyn Breweryn vahvimman (10,3 %) oluen mukaan Monsteriksi.

spuyten_duyvil
Seuraava pysähdyspaikkamme oli brooklyniläinen kuppila nimeltä Spuyten Duyvil, missä harrastimme oluiden ja erilaisten ruoka-aineiden makuparitusta.

spuyten_duyvil
Lautasella oli sopressataa, culatelloa, Manchegoa, goudaa sekä kimpale Valrhonan suklaata. Niille paritetut oluet olivat Carton Boat Beer (toimi hienosti salamin kanssa), 21st Amendment Bitter American (ei ollut kauhean hyvää ruoan kanssa, janojuomana loistava), Schneider Edel Weisse (loistopari Manchegolle), Beer Here Dark Hops (en oikein innostunut) ja J.W. Lee's Harvest Ale (mahtavaa suklaan kanssa).

bohemian_hall_and_beer_garden
Brooklynista siirryimme Queensiin, missä kohteena oli tsekkiläistä syntyperää edustavan yhteisön ylläpitämä Bohemian Hall & Beer Garden. Paikasta saatavilla tuloilla ylläpidetään tsekkiläistä koulua.

bohemian_hall_and_beer_garden
Olutpuutarhassa tykästyin bostonilaisen Harpoon Breweryn rapsakkaan Harpoon India Pale Aleen.

bohemian_hall_and_beer_garden
Satavuotiaan Beer Gardenin puitteet olivat kevätpäivän leppoisalle olviretkelle erittäin passelit.

bohemian_hall_and_beer_garden
Myös Beer Gardenin hodari sai kymmenen pistettä ja papukaijamerkin muhevan, grillatun makkaransa ansiosta.

Queensista palasimme takaisin Manhattanille ja porukkaa pudoteltiin pois kyydistä pitkin matkaa. Sitkeimmät sissit jatkoivat kiertueen epäviralliselle viimeiselle rastille McSorley's Old Ale Houseen. Itse en jatkoille ehtinyt, sillä illaksi oli jo sovittu muita menoja.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...