16. toukokuuta 2012

Katolta saarihyppelylle ja takaisin

Eilen osallistuin Soppa-Hannan ja muutaman muun bloggaajan kanssa Kämp Groupin kesäravintolakierrokselle.

palace
Aloitimme retken ravintola Palacesta. Kymppikerroksen terassilta oli viehkot näkymät kevätauringossa kylpevään Helsinkiin.

palace
Palacen katolla nautimme kuplajuomaa sekä sormisyötäviä. Graavattu siika saaristolaisleivällä oli hirmu hyvää.

särkänlinna
Ensimmäinen saarikohteemme oli Särkässä, jonne veneily Kaivopuiston rannasta kesti huimat viisi minuuttia.

särkänlinna
Ravintola Särkänlinna sijaitsee 1700-luvulla rakennetun linnoituksen tiloissa, joissa on ollut ravintolatoimintaa 1920-luvulta saakka.

särkänlinna
Ravintolasalissa on kalteva lattia, jota pitkin ennen muinoin on kuulemma vieritelty tykinkuulia varastosta lähemmäs ampumapaikkaa. Lattian kaltevuustaso tuntuu varmasti myös painavia tarjottimia kanniskelevien tarjoilijoiden reisilihaksissa sen verran, ettei tarvitse töiden jälkeen mennä pumppiin.

särkänlinna
Särkänlinnassa maistelimme näytteitä ravintolan menulta, jonka hintojen havaitsimme Hannan kanssa olevan ihan kohtuullisia omillekin kukkaroille.

särkänlinna
Lankun eteläpäädyssä oli tarjolla muhevaa Viinitarhurin juustoa päärynähillokkeella...

särkänlinna
...sekä mielenkiintoista sokerisuolattua ankkaa.

särkänlinna
Uudet perunat olivat vielä italialaisia.

särkänlinna
Siianmätiä, smetanaa ja punasipulia, joka oli kypsytetty jotenkin, eikä ollut niin pistävää kuin raaka sipuli.

särkänlinna
Sitruunainen silakka sekä tuhkalla ryyditetty lohipastrami maistuivat omassa suussani alkupalasetistä parhaimmilta.

särkänlinna
Lämpimänä makupalana oli savulohta korvasienikastikkeella. Lohi oli jopa kaltaiselleni savufriikille ehkä karvan verran liian savuisaa. Tuhti Priorat tosin leikkasi kalan savuisuutta ja sopi muutenkin sen kyytipojaksi yllättävän hyvin.

Tykästyin ravintola Särkänlinnan miljööseen kovasti, ja sinne voisi palata loppukesästä rapujen merkeissä. Järjestävän seuran edustajat tosin kertoivat, että kesäviikonloppuisin paikka on pullollaan hääväkeä, joten pöytävaraus kannattaa tehdä varmasti arki-illalle.

boathouse
Seuraavaksi siirryimme mantereelta kolmen minuutin matkan päässä olevaan Liuskasaareen, jolla sijaitsee ravintola HSS Boathouse. Veneessä oli kätsyt pyllynalustyynyt.

boathouse
Liuskaluodolla oli niin nättiä, että sieluun sattui.

boathouse
Sen sijaan Boathousen menun maistiaiset eivät tehneet kovin suurta vaikutusta. Sekä kuha maissipyreellä että grillattu härkä vihreällä Béarnaise-kastikkeella tarjoiltiin meille kylminä ja lisukekorvasienissä ratisi hiekka. Hyh hyh.

boathouse
Myöskään sitruunavanukas ei saanut minua syttymään, vaikka normaalisti olen aika happamien asioiden ystävä. Ilmeisesti yksilön savu- ja sitruunakiintiöt voivat sittenkin täyttyä?

boathouse
Suklaakakkusysteemi mangosorbetilla sen sijaan oli oikein maistuva päätös mukavalle kevätretkelle, jonka kruunasi aivan upea sää.

2 kommenttia:

Tuuli kirjoitti...

Ihania herkkuja, sekä hyviä vinkkejä, kiitos!

Jaana kirjoitti...

Ole hyvä Tuuli. Molempien saariravintoloiden puitteet olivat viehättävät, mutta maistiaisten perusteella Särkänlinnasta saa parempaa ruokaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...