22. heinäkuuta 2012

Cool as a cucumber

Tänä kesänä (tai oikeastaan tänä vuonna) olen harrastanut ruoanvalmistushommia vähemmän kuin naismuistiin. Sitäkin useammin on tullut syötyä kaikenkarvaisissa kuppiloissa.

Harvinaisten kotikokkailujeni hittisapuskaksi on noussut ihan superhyvä ja -helppo kylmä kurkkukeitto, jonka ohjeen löysin Food & Wine-lehden sivuilta.

Tuunasin originaalireseptiä sen verran, että jätin kerman pois ja laitoin tilliä reilusti ohjeistusta isommalla mitalla. Vaihtelua makuun voisi saada vaihtamalla tillin johonkin toiseen yrttiin, mutta vielä en ole tuntenut siihen tarvetta.

Kurkkusoppa on oivallista hellekelien (joita kuluvana suvena ei ole onneksi kiusaksi saakka ollut) ruokaa, mutta kyllä sitä kelpaa lusikoida myös sateen rummuttaessa ikkunalautoihin.

Oheisen satsin mukaisesta määrästä syö itsenä kylläiseksi kaksi nälkäistä kesälomailijaa. Alkuruoaksi siitä riittää varmasti neljälle tai viidelle.

kylmä_kurkkukeitto
Tarvitset:
500 g avomaankurkkuja
1 rkl sherryetikkaa
2 tl suolaa
5 dl jogurttia (käytin partaäijää)
puoli puskaa tilliä

Tee näin:
Pese kurkut ja kuori niistä puolet. Kuoria ei kannata nakata kompostiin, vaan niillä voi koristella valmiit annokset.

Halkaise kurkut pitkittäin ja kaavi siemenet pois lusikalla (syö siemenet ruoantekoruokana). Paloittele puolikkaat kohtalaisen kokoisiksi paloiksi.

Sekoita kulhossa etikka ja suola. Lisää joukkoon kurkut ja anna muhia puolisen tuntia.

Poimi muhineet kurkut reikäkauhalla tai-lusikalla kulhosta ja laita ne blenderiin yhdessä jogurtin sekä tillin kanssa. Lisää joukkoon ruokalusikallinen etikkalientä.

Surraa ainekset tasaiseksi. Viilennä soppaa jääkaapissa vähintään parin tunnin ajan (tai jopa yön yli) ennen syömistä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...