29. syyskuuta 2012

Työmatkalla Meksikossa

Tai ei nyt ihan oikeasti ulkomailla saakka, mutta kuitenkin duunikuvioiden puitteissa Patronassa (Annankatu 20) illastamassa. Reilun parin viikon takainen visiitti poikkesi edellisestä raportoidusta vierailusta siten, että maistelimme muutaman isomman annoksen sijasta useita pieniä makupaloja.
Ruokajuoman suhteen luotin hyväksi havaittuun Cheladaan eli limen mehulla ja suolalla maustettuun olueen. Se tarjoiltiin tällä kertaa kahvallisista purkeista, joita eräs seurueemme jäsen kuvaili kesämökin kukkamaljakoiksi.
Varsinaisia ruokia odotellessa saimme natusteltaviksi lämpöisiä tortilla chipsejä ja runsaasti avocadosattumia sisältänyttä guacamolea. Kyllä, sekä Hanna Partasen ostosreissu (kohdasta 05:53 etiäpäin) että Pirkka-guacamole mainittiin möhnän koostumuksesta keskusteltaessa.
Ruokatykitys alkoi ihanalla chorizoisella suupalalla.
Ja sitten tacoja! Possuversio mukavan kipakalla ananassalsalla...
...ja lammaslettu, jonka kanssa pöytään tuotiin huumaavan hyvää lammaslientä.
Illan mielenkiintoisin ja maukkain syötävä oli ehdottomasti juustokuorrutettu lettunen, jonka välistä löytyi maukas sienitäyte. Tummanpuhuvat meksikolaiset sienet näyttivät mustatorvisieniltä, mutta maku olikin jotain ihan muuta.
Suolaisen osaston kruunasi chilisoossissa kylpenyt kanaenchilada. Eipä tarvinnut näiden eväiden jälkeen koukata nakkikioskin kautta kotiin!
Patronassa on kunnioitettava valikoima laadukkaita tequiloita. Niillä jopa kaltaiseni bulkkitequiloista tehdyillä hyytelöshoteilla 1990-luvulla lukemattomat pleksit vetänyt tequilakammoinen tyyppi on mahdollista eheyttää tämän jalon juoman ystäväksi.
Mahtitequilan lisäksi otin jälkkärinä nauttimamme limetortun kyytipojaksi kanelilla maustettua meksikolaista kahvia.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minä jo vihreänä kateudesta ajattelin että olit mennyt oikeasti Meksikoon;D

Jonna kirjoitti...

Juuh, meillä oli melkein sama lista, jota jaettiin ja vaihdeltiin lautasia ja oli kyllä hyvää. Paitsi meidän possutortillan kanssa ei ollut ananassalsaa. Olisi kyllä saanut olla.

Nanna kirjoitti...

Täällä myös ehdin melkein haljeta kateudesta meksikonmatkaajaa kohtaan. Eikä sitte hirviästi helepottanut kun selvis, että olit ollu Patronas! :)

Jaana kirjoitti...

Yaelian ja Nanna, en ole koskaan käynyt Meksikossa, mutta jokaisella Patrona-vierailulla maa alkaa houkuttaa enemmän ja enemmän :-)

Jonna, no niin olisi. Ananashässäkkä nimittäin toimi possuletun kanssa pirun hyvin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...