21. tammikuuta 2013

Pakkasruokien parhaimmistoa

Nytpä on Kulinaarimurulassa jäänyt curryvaihde aika pahasti päälle, mutta ei se mitään. Viikonloppuna väsäsin possu-maapähkinäcurrya, jonka reseptin löysin BBC Good Foodin ehtymättömästä aarrearkusta. Jos tapanani olisi käyttää termiä "päräyttävä", niin väittäisin tätä kookoksen, maapähkinävoin, mausteiden, limen, korianterin ja sian yhdistelmää sen verran päräyttäväksi, että sitä syödessä meinasi lähteä taju!

Alkuperäisessä ohjeessa ruokaan kehoitetaan laittamaan thaimaalaista punaista currytahnaa. Ihan kelvollista sellaista voit ostaa purkkitavaranakin, mutta jos työstät maustesohjon tuoreista raaka-aineista omin pikku kätösin, niin saat siitä tuhat kertaa parempaa.
Chilitahnaa kannattaa tehdä kerralla hiukan isompi satsi. Se säilyy tiiviissä purkissa jääkaapissa muutaman viikon ajan. Töhnän voi myös pakastaa pienissä pusseissa tai jääpalamuoteissa. Punaisista chileistä tulee punaista tahnaa ja vihreistä chileistä saat vihreää tahnaa. Elementary, dear Watson.

Originaaliohjeessa possun kaveriksi curryyn laitettiin valjunmakuisia minimaisseja, joista en niin hirveästi perusta. Korvasin maissit sokeriherneillä ja olin eri tyytyväinen ratkaisuuni. Pelkän kookosmaidon sijasta hämmensin soossiin sekä kookosmaitoa että -kermaa, kuten tein taannoisessa munakoisocurryssakin

Sapuskasta tuli mukavan kipakkaa, joten päätin osallistua tällä pöperöllä tammikuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on chili. Teematykötarve on oikein ajankohtainen paristakin syystä: chili on vuoden 2013 vihannes ja kylmillä ilmoilla on mukava syödä lämmittäviä ruokia. 
Chilitahnaan tarvitset:
4 punaista chiliä
10 valkosipulinkynttä
kohtalaisen kokoisen mötikän inkivääriä
4 sitruunaruohonvartta

Lisäksi tarvitset:
kolme kevätsipulia
puskan tuoretta korianteria
lorauksen öljyä
400 g (luomu)possun paistia
4 rkl maapähkinävoita
1 rkl fariinisokeria
1 rkl soijaa
2 dl kookosmaitoa
2 dl kookoskermaa
1 dl vettä
150 g sokeriherneitä
limen

Tee näin:
Valmista ensin chilitahna. Paloittele chilit muutamaan osaan. Poista niistä siemenet ja sisäpuolen valkoiset osat, jos et halua tahnasta emätulista. Kuori valkosipulinkynnet ja inkivääri, paloittele nekin hieman  pienemmiksi palasiksi. Murskaa sitruunaruohojen paksummat päät veitsen lappeella ja silppua ne hakkelukseksi.

Teho- tai sauvasekoita kaikki chilitahnan ainekset muhjuksi. Tähän ruokaan tarvitset 4 ruokalusikallista mausteseosta.

Leikkaa kevätsipulit ja korianterin varret silpuksi (säästä korianterin lehdet ruoan koristeluun). Kuumenna öljy isossa pannussa. Kypsennä sipuleita ja korianterinvarsia öljyssä noin minuutin ajan. Lisää suikaloitu possu ja anna lihapalojen ruskistua.

Lisää pannulle chilitahna (4 rkl) sekä maapähkinävoi. Sekoita hyvin ja lisää pannulle sokeri, soija, kookosmaito ja -kerma sekä vesi. Sekoita ja anna pöhistä lempeällä lämmöllä vartin verran välillä soossia hämmentäen.

Sekoita lopuksi joukkoon sokeriherneet ja limen mehu. Tarkista maku ja ripottele korianterin lehdet curryn koristeeksi. Tarjoa jasmiiniriisin kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...