Vuosi vaihtui, mutta uusien kujeiden sijasta täällä Kulinaarimurulassa keskitytään vanhan vuoden reissupostausten paketointiin. Niitä on vielä muutama jäljellä ennen normaaliin päiväjärjestykseen palamista, mutta onneksi on vielä lomaakin.
Asiaan. Melbournesta käsin junailin itseni
Ballarat Wildlife Parkiin, jossa pääsin syöttämään kenguruja ja rapsuttamaan
maailman vanhinta vompattia. Kävin myös maistelemassa
Macedon Ranges-alueen viinejä. Viiniturneeni järjestäjäksi valitsin lukuisten vaihtoehtojen joukosta
Wine Tours Victorian.
Viiniretken ajankohta osui yhdelle matkani helteisimmistä päivistä, joten ilmaistoitu minibussi oli oikein kiva kulkupeli. Ensimmäinen kohteemme oli viehko
Cope-Williams Winery...
...jonne voisi halutessaan myös majoittua. Tilalla on puitteiltaan melkoisen mukavat fasiliteetit erilaisten juhlien järjestämistä ajatellen.
Maisteluhuoneen nurkasta löytyi vanha "tanssitusteline", jota on aikoinaan käytetty shampanjan valmistuksessa sakan valuttamiseen pullojen kauloihin. Nykyisin tämä työvaihe tehdään koneellisesti, mutta ennen muinoin homma hoidettiin manuaalisesti siten, että alassuin pötköttäviä pulloja pyöräytettiin päivittäin hiukan eri asentoon useiden viikkojen ajan.
Cope-Williamsin kuplajuoma Romsey Brut oli hyvää, mutta vuoden 2000 hunajainen
chardonnay se vasta herkkua olikin.
Pahaa sanottavaa ei ollut myöskään Cope-Williamsin
shirazista. Mieli olisi tehnyt ostaa mukaan kaikkea mahdollista, mutta matkalaukun rajallinen tila tai vaihtoehtona tolkuttomat rahtimaksut olivat oivaa realiteettiterapiaa. Sen verran kuitenkin lipsuin, että lunastin pikku pullon 1980-luvulta saakka muhinutta Romsey Willow-nimistä väkevää viiniä, johon on lisätty chardonnay- ja
pinot noir-rypäleiden lisäksi brandya.
Viinien ohella myös tilan isäntä Gordon Cope-Williams oli mainio pakkaus. Tästä alunperin Walesista kotoisin olevasta hilpeästä kaverista tuli sekä ulkomuodon että ulosannin perusteella mieleen
Darling Buds of May-brittisarjan
Pop Larkin.
Tahdon samanlaisen kyltin!
Seuraavaksi suuntasimme tuhdihkolle lounaalle Woodendissä sijaitsevaan
Victoria Hoteliin. Kurpitsapasta-annokseni oli niin valtavan kokoinen, että sain siitä nippa nappa puolet syötyä. Palanpainikkeena toimi paikallinen chardonnay.
Piipahdimme myös
Hanging Rockilla, joka on hassunmallinen kivimuodostelma ja erittäin suosittu piknikpaikka, jonka viereisellä pellolla järjestetään isoja konsertteja - viime vuonna siellä esiintyi Bruce Springsteen ja maaliskuussa Rollarit heittävät siellä keikan.
Hanging Rockiin liittyy tiettyä mystiikkaa, sillä vuonna 1900 sinne suuntautuneella eväsretkellä katosi kaksi tyttöä, eikä heidän kohtaloaan ole pystytty selvittämään. Peter Weir on tehnyt tapahtumista
leffan.
Me joimme Hanging Rockilla iltapäiväkahvit. Hedelmäkakku piti tosin jakaa pöytään lehahtaneen
rosellan kanssa.
Papukaijakahveilta jatkoimme matkaa
Hanging Rock Wineryyn, jonne kivimötkäle näkyy selvästi.
Macedon NV Brut Rosen pinkit kuplat virkistivät ihanasti kuumana päivänä.
Hanging Rock Wineryn hyvin hapokas
Tarzali Riesling 2012 oli suuhuni erinomaisesti sopivaa...
...mutta shiraz-punaviineistä en hirveästi jaksanut innostua. Syyksi moiseen epäilen tömäkkää lounasta ja kesäisiä olosuhteita. Kylmän Pohjolan asukkina olen jotenkin ohjelmoitu yhdistämään punaviinit viileämpien kelien juomiksi, eikä tottumuksesta ole mitenkään helppoa päästä eroon.
Onneksi juomattomat viinit sai ihan luvan kanssa kipata niille tarkoitettuun tonkkaan.
Maistiaiset kepeästä
‘S’ Dessert Rieslingistä sen sijaan nielin viimeiseen tippaan.
Turneen kolmas ja viimeinen kohde oli
Paramoor Winery, jonka maistelutilat sekä myymälä sijaitsevat entisessä tallissa.
Tilojen vanhaan käyttötarkoitukseen liittyvää kamaa onkin kiitettävästi hyödynnetty sisustusrekvisiittana.
Osa seinillä ja katosta riippuvista tavaroista oli vähän pelottavia. Onko tämä ansa hevosvarkaalle vai metafora siitä, että viinien kanssa puljailu voi niin sanotusti viedä koko käden?
Melkein koko retkueemme odottelee maistelua alkavaksi.
Viinitilallinen Will Fraser oli aikamoinen supliikkimies ja hänen leppoisa jutustelunsa oli rentouttavaa kuunneltavaa tastingin lomassa.
Lähes kaikki Paramoorin viineistä on nimetty Fraserin sukuun kuuluvien henkilöiden mukaan. Nimikkoviininsä ovat saaneet ainakin Christina, Isabel, Joan, Fred-setä ja Kathleen.
Viileä talli teki vissiin tehtävänsä ja lounasähkykin laantui sen verran, että tykästyin kovasti shirazin ja
cabernet sauvignonin sekoitukseen
The Fraseriin sekä erityisesti puhtaaseen cabernet sauvignoniin
Uncle Frediin.
Ihmettelimme lasisia mollukoita pullojen suissa ja Will kertoi, että niiden avulla viini "pikadekantoituu".
Viiniretken lempparikseni muodostui
2013 Paramoor Heathcote 'Isabel' Rose, joka oli täydellinen kesäpäiväkuohari. Ostin pullollisen Isabelia mukaan ja se tulikin nautittua iltapalana parin seuraavan päivän aikana.
Vaikka Willin kaatamat annokset olivat aikamoisen anteliaita, suoriuduimme maistelu-urakasta melkein aikataulun puitteissa.
Tutustuminen Macedon Rangesin viinitiloihin oli kivaa ja reissu oli vähintäänkin yhtä hauska kuin Tasmaniassa tekemäni
Coal River Valleyn turnee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti