19. kesäkuuta 2014

Juhlapyhäsalaatti

Tämä postaus on ollut luonnoslistalla pääsiäisestä saakka, joten sen viimeistely näin juhannuksen aatonaattoaamuna tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Tänä(kään) vuonna suunnitelmissani ei ole jonotella juhannusruuhkissa kaupoissa eikä maanteillä, sillä hyppään iltapäivällä Lontoon koneeseen ja vietän mittumaarini muilla mailla vierahilla.

Mutta JOS jäisin juhannukseksi Suomeen ja Helsinkiin, SAATTAISIN tehdä taas tätä emähyvää fenkoli-punakaalisalaattia, jolla herkuteltiin tosiaan jo pääsiäispyhinä. Ohje on peräisin Honest Cooking-sivustolta, jolta löytyy joka käynnillä jotain korvan taakse laitettavaa.

Noudatin ohjetta suhteellisen orjallisesti, paitsi että sinappina käytin normi-dijonia kokojyväversion sijasta. Sen lisäksi tuplasin seesamin- ja unikonsiementen määrät, koska ne tuntuivat originaaliohjeessa kovin vähäisiltä.
Salaatti maistuu mainiosti ihan sellaisenaankin, mutta se toimii loistavasti myös liharuokien lisukkeena tai ylikypsän lihan kanssa pitaleipien täytteenä. Pääsiäisenä Kulinaarimurulassa oltiin täytelinjalla ja Silläsipulilasta bongatulla ohjeella tehtyjen pitaleipien sisuksiin tungettiin kerroksittain lammasta, tätä salaattia sekä timjamilla, suolalla ja pippurilla maustettua jogurttia.

Lampaan luullisia lapapaloja (yhteensä noin kilon verran) ylikypsensin uunissa folion alla reilut kuutisen tuntia karvan verran yli satasen lämmössä. Mausteina tolkuttomat määrät sitruunaa (raastettua kuorta ja puristettua mehua) sekä maltillisesti suolaa ja pippuria. Ai että tuli namia!
Tarvitset:
puolikkaan punakaalin
fenkolin
2 porkkanaa
kolme kevätsipulia
sitruunan raastetun kuoren
reilun desin jogurttia
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia
2 tl seesaminsiemeniä
2 tl unikonsiemeniä
1 tl suolaa

Tee näin: 
Suikaloi kaali ja fenkoli ohuiksi siivuiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Pilko kevätsipulit.

Sekoita loput ainekset isossa kulhossa.

Lisää joukkoon vihannekset ja sekoita hyvin. 

2 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Ihanaa Lontoota! Oon vähän kade kyllä reissusta.

Jaana kirjoitti...

Kiitos! On kyllä jotenkin niin puhkipoikkiväsynyt olo, että tekisi mieli vaan nukkua neljä päivää putkeen, mutta enpä taida ehtiä tänä viikonloppuna...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...