27. lokakuuta 2014

Tallinnan tuliaisia

Toissaviikonloppuna piipahdimme äidin kanssa etelänlomalla Tallinnassa. Reissun teemana oli hyvin syöminen ja pääkohde oli ravintola Leib resto ja aed, jota on kehuttu monella taholla. Nakeloin illastuksestamme Leibissä aikanaan ihan oman postauksen.
Nämä kuvat löytyvät Instagramista (@kulinaarimuruja).
Siellä on muitakin otoksia Tallinnan syömisistä ja juomisista.
Leibin lisäksi ehdimme maistella superherkullisia possunkorvia hotellimme alakerran Baieri kelderissä, lirppiä aivan erinomaisia ginipohjaisia drinksuja kera maukkaiden pintxos-haukkapalojen Self Baarissa sekä shopata mahtavia hapankurkkuja Salme-mummulta Keskturgilta ja parin virolaisen pienpanimon oluita paikalliselta Stockalta.

Mitä-lie-turistibrosyyriä selatessani bongasin lärpäkkeen sivuilta kotiintuomisiksi myös ihanalta vaikuttaneen sipulipiirakan ohjeen. Koekokkasin piirakkaa eilen ja tulos oli varsin onnistunut.
Kilo sipulia tarkoittaa paljon kuorittavaa ja vielä enemmän kyyneleitä. Urakka helpottuu huomattavasti, kun upotat sipulit hetkeksi kuumaan veteen ennen niiden kuorimista. Sen sijaan sipuli-itkuun en ole vielä keksinyt kikkavitosta eli vinkkejä otetaan vastaan.

Originaalireseptissä juuston raastaminen piirakan pinnalle oli optionaalista. Minulla sattui olemaan jääkaapissa palanen parmesania, joten käytin sen pois kuleksimasta. Ilmankin varmasti pärjäilee. Piirakan kanssa nautin Põhjala-panimon Uus Maailm West Coast Wheat Beerin - ai että passasivat toistensa kavereiksi kivasti!
Onnea on pannulla ässehtivä sipulikilo.
Taikinaan tarvitset:
250 g voita
250 g rahkaa
250 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen tarvitset:
kilon sipuleita
voita
suolaa
mustapippuria
sokeria
100 g smetanaa
2 munaa
(juustoa)

Tee näin:
Sekoita voi ja rahka keskenään. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Kelmuta valmis taikina ja laita se jääkaappiin noin tunniksi.

Kuori ja suikaloi sipulit. Hauduta ne voissa pannulla letkeiksi. Mausta sipulit suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Anna jäähtyä.

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Kauli taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista pohjaa 10-15 minuutin ajan eli niin kauan, kunnes pinta on kuiva.

Sekoita jäähtyneiden sipuleiden joukkoon smetana ja munat. Levitä sipuli-smetana-munaseos esipaistetulle pohjalle (ja raasta sen päälle juustoa).

Kypsennä piirakkaa uunissa sipulikerroksen paksuudesta riippuen 20-40 minuuttia.

6 kommenttia:

Minna kirjoitti...

mimmosnen ton pohjan rakenne on? Onks se niiku murutaikina?

Jaana kirjoitti...

Eikun se on semmoinen niin kuin rahka-voitaikinassa on eli vähän niin kuin voitaikina, mutta "kevyempi" (not) koska rahka.

RainDrop kirjoitti...

Mä oon ihan toivoton sipuleittein kuorija, ei siltä vollotukselta edes nää enää kuoria mitään kun silmiä kirvelee niin paljon. Ainoa keino jonka olen todennut toimivaksi on sukelluslasit :) Näyttää naurettavalta mutta toimii mulla, ainoa etta ilman silmälaseja täytyy olla vähän varovainen veitsen kanssa :D

Jaana kirjoitti...

RainDrop, tuo on varmasti toimiva niksi, mutta itse olen käytännössä toimintakyvytön ilman rillejä eli tarttis hommata sukelluslasit vahvuuksilla :-)

Unknown kirjoitti...

Minäkin käytin aikanaan suojalaseja, mutta ei se maailmaa pelastanut, koska mies jaksoi kyynelehtiä naurusta joka kerta.
En tiedä, miten ihmiset yleensä kuorivat sipulit, mutta nuorempana tein sen säästeliäästi ja vaikeasti ottaen pois vain syömäkelvottoman osan. Nykyään ajattelen, että kompostiinhan se menee, ja vetäisen viillon sipulin navalta navalle ja irrotan myös sen uloimman mehevän kerroksen, mikä irtoaa nopeammin kuin kuori ja niin kokonaisena, että pirskahtelee vähemmän.

Jaana kirjoitti...

mbkarhu1, mä olen edelleen säästeliäs kuorija :-)

Mutta on sipuleissa ja sipuleissa kyllä erojakin, sillä jotkut itkettävät ihan älyttömästi ja jotkut eivät juuri lainkaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...