13. heinäkuuta 2015

Mollukkahilloa

Eilispäivänä meikäläiseen iski akuutti hillohimo kuin salama kirkkaalta taivaalta. Piti ihan miettiä, että milloin olen viimeksi ollut hillohommissa, mutta enpä kyllä kyennyt muistamaan edellistä kertaa. Pitkä aika on kulunut myös siitä, kun viimeksi paistoin lettuja ja ne ovat tuduu-listalla tänään, sillä palan halusta lapioida tätä mansikka-raparperihilloa niiden päälle.

Pääsyyllinen hilloiluun oli jääkaapista löytämäni, tovi sitten työstetty raparperimuhju, jolle piti keksiä sopiva loppusjoituspaikka. Hillon himoa kiihdyttivät osaltaan myös eilen heräteostamani supermakeat Polka-mansikat, joiden litrahinta on vielä aika kova (kuusi euroa Stockan Herkussa).

Käytin siis tähän hilloon esikeitettyä raparperisosetta, mutta ihan kelpo tulos syntyy raperperin ja mansikoiden yhteiskiehuttelustakin. Sokeriksi valikoitui itselleni uusi tuttavuus eli Dansukkerin hillo-marmeladisokeri, joka hillosi tykötarpeet juuri niin kuin pitikin. Sokerin pakkauskokokin oli oikein kompakti, eikä kaappiin jäänyt pyörimään hillosokeripussin jämiä.
Tarvitset:
lasipurkkeja
1 l mansikoita
400 g raparperia
1 dl vettä
330 g hillo-marmeladisokeria

Tee näin:
Kuumenna uuni 100-asteiseksi. Laita lasipurkit ilman kantta uuniin noin puoleksi tunniksi.

Poista mansikoista kannat. Pese raparperin varret ja paloittele ne.

Laita mansikat, raparperit ja vesi kattilaan. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi.

Lisää sokeri ja odota kunnes seos taas kiehahtaa. Keitä seosta koko ajan sekoittaen noin viiden minuutin ajan.

Kaada hillo kuumennettuihin lasipurkkeihin (täytä purkit piripintaan). Sulje ja säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...