11. syyskuuta 2016

Satokauden paras papupasta

Rakastan, siis RAKASTAN, pitkiä papuja, joita löytyy ainakin vihreina, keltaisina, liki valkoisina ja syvän purppuran värisinä. En ole oikein ikinä päässyt selville, pitäisikö heitä kutsua pensaspavuiksi, salkopavuiksi, vahapavuiksi vai joksikin aivan muiksi pavuiksi. Rakkailla pötköillä on monta nimeä, mutta olen antanut periksi ja viittaan heihin yleistermillä "pitkät pavut".

Ilokseni tänä kesänä käyttämässäni Kaupunkilaisten oman pellon jakopisteessä on ollut monta kertaa tarjolla ihania vihreitä pitkiä papuja. Ne ovat parhaita pikaisesti ryöpättyinä tai pannulla pyöräytettyinä mausteenaan ainoastaan suolaa ja vuolaisu-pari voita. Hurjina hetkinä voin pimpata niitä valkosipulilla tai pekonimuruilla. Joskus taas koluan kaapeista kaikki kiinalaiset maustepänikät ja työstän pavuista addiktoivia seesamipapuja.

Tai sitten teen papu-oliivi-sardellipastaa. Olin toki kokkaillut oliivi-sardelliseoksella kyllästettyjä pastasapuskoita useaan otteeseen ennenkin, mutta vasta törmättyäni jokunen aika sitten tähän Delicious Magazinen ohjeeseen, tajusin holvata mukaan myös papuja. Sen jälkeen tätä papuisaa versiota on tullut tehtyä aika monta kertaa.

Oheisen reseptin mukaisista tykötarpeista syntyy kaksi isoa annosta.
Tarvitset:
100 g pitkiä vihreitä papuja
10 kalamata-oliivia
2 valkosipulin kynttä
tuoretta persiljaa
200 g spaghettia
oliiviöljyä
3 sardellifileetä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Puhdista pavut ja leikkaa papujen päistä puumaiset kiinnikkeet pois.

Poista oliiveista mahdolliset kivet ja pilko oliivit muutamaan osaan. Kuori ja silppua myös valkosipulinkynnet. Hienonna lisäksi kourallinen persiljaa.

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Nakkaa pavut pastan joukkoon kypsennyksen pariksi viimeiseksi minuutiksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Freesaa oliiveja, valkosipuleita ja persiljaa öljyssä pannulla. Lisää joukkoon sardellifileet ja anna niiden sulaa muihin aineksiin.

Valuta kypsä pasta sekä pavut. Lisää ne pannulle, sekoita hyvin, mausta suolalla ja mustapippurilla.

Lorottele pastan joukkoon vielä hiukan oliiviöljyä, koristele silputulla persiljalla ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...