20. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän paella

Lähestyvän muuton pakottamat kaappi-inventaariot ovat tuottaneet viime aikoina useita iloisia yllätyksiä, kun olen löytänyt asioita, joita en muistanut edes omistavani. Yksi niistä on reilun vuoden takaiselta Barcelonan reissulta hankkimani paellapannu, jonka koeajoin valmistamalla epäisänmaallista seafood paellaa toissaviikkoisen itsenäisyyspäivän särpimeksi.

Tällä kertaa laitoin paellaan ainoastaan sellaisia tykötarpeita, joista oikeasti tykkään. Edelliset paella-harjoitelmani ovat nimittäin sisältäneet broileria, joka on tässä aikain saatossa pyörähtänyt lähes kokonaan ruokaympyräni ulkopuolelle.

Aiemmin olen myös tuunannut paellaa Jamie Oliverin tapaan chorizolla. Nyt jätin makkarat kauppaan, sillä aiheen tiimoilta espanjalaisten keskuudessa syntynyt somemyrsky oli tuoreessa muistissa *tähän hymiö*

Anyhow, oheisella ohjeella tehdystä paellasta tuli aivan emähyvää. Onnistuin myös aikaansaamaan sapuskaan ihanan rapean pohjakerroksen, jonka tarkka kaapiminen pannulta oli yllättävän palkitsevaa (plus että se maistui naurettavan herkulliselta).
Tarvitset:
sipulin
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 tl savupaprikajauhetta
reilun hyppysellisen sahramia
2 dl paseerattua tomaattia
4 dl paella-/risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
4 dl kalalientä
200 g pakastettuja isoja, kuorimattomia katkarapuja
200 g pakastettuja vihersimpukoita
1 dl pakasteherneitä
suolaa
persiljaa
sitruunan

Tee näin:
Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy paella- tai paistinpannussa. Lisää  öljyn joukkoon savupaprikajauhe ja sekoita hetken verran.

Lisää pannulle silputut sipulit, valkosipulit sekä sahrami. Freesaa sipulit letkeiksi keskilämmöllä välillä sekoitellen. Varo etteivät sipulit tai valkosipulit pala.

Lisää pannulle paseerattu tomaatti ja keitä sitä kokoon kymmenisen minuuttia.

Lisää pannulle riisit ja sekoita hyvin.

Kaada viini pannulle ja anna sen pöhistä hetkisen. Lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja sekoita hyvin.

Levittele riisit tasaisesti ympäri pannua ja anna niiden kypsyä miedolla lämmöllä 20 minuutin ajan. Lisää pannulle tarvittaessa kalalientä pieninä lirauksina. Älä sekoita riisiä kypsennyksen aikana.

Kun riisit ovat lähes kypsiä, lisää panulle sulatetut ravut, simpukat ja herneet. Anna niiden lämmetä noin 10 minuutin ajan.

Tarkista suola ja tarjoa heti silputun persiljan sekä sitruunalohkojen kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...