26. toukokuuta 2017

Juustosikari, paras sikari

Pääsiäispyhien ruokavieraille muhittelemani lammastaginen alkusoitoksi pyörittelin turkkilaisia sikareita. Ne ovat herkullisia fetalla ja mintulla täytettyjä filopötköjä, joiden nimi on johdettu leipomuksen muodosta. Sylttytehtaalla juustorullat tunnetaan nimellä sigara böreği.

Valmistin sikarit Food and Wine-sivustolta löytämälläni ohjeella, jonko tykötarpeiden määrän puolitin. Filon jämistä tein old rag pien,mutta siitä lisää myöhemmin.

Filon kanssa touhuaminen vaatii sukkelia sormia, sillä taikina hapertuu käytännössä käsittelykelvottomaksi nopeammin kuin ehdit sanoa Mustafa Kemal Atatürk. Sen vuoksi filoarkit kannattaa säilyttää kosteiden keittiöpyyhkeiden välissä ja puuhailla kerrallaan vain yhden arkin parissa.

Mutta kyllä juustosikareiden eteen vähän vaivaa viitsii nähdä, ovat ne nimittäin sen verran hyviä. Väittäisin niiden olevan jopa addiktoivan hyviä eli harkitse ihmeessä alkuperäisen ohjeen kokoisen satsin tekemistä. Niin minäkin aion tehdä seuraavalla kerralla.
Tarvitset:
200 g fetajuustoa
munan
kourallisen tuoretta minttua
mustapippuria
(suolaa)
8 arkkia filotaikinaa
3 rkl sulatettua voita

Tee näin:
Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Murustele feta kulhoon. Riko joukkoon muna. Lisää kulhoon hienoksi pilkottu minttu. Sekoita tasaiseksi tahnaksi ja mausta se pippurilla (sekä tarvittaessa suolalla).

Laita filoarkit kahden kostean keittiöpyyhkeen väliin etteivät ne kuivu.

Työstä sikareita arkki kerrallaan. Sudi arkille voisulaa ja taita se pituussuunnassa kahtia. Leikkaa taitettu arkki puoliksi.

Levitä molempien puolikkaiden kapeampiin päihin noin ruokalusikallisen verran juustoseosta siten, että molempiin reunoihin jää noin sentin verran täytteetöntä aluetta.

Rullaa taikinapalat sikareiksi ja taita tyhjät reunat sikarin sisään parin kierroksen jälkeen.

Siirrä valmiit sikarit leivinpaperoidulle uunipellille saumapuoli alaspäin.

Valmista samalla tavalla sikareita lopuista taikina-arkeista ja täytteestä.

Penslaa pellillä olevat sikarit lopulla voisulalla.

Paista sikareita uunissa noin puolen tunnin ajan tai kunnes ne ovat kullanruskeita.

Anna sikareiden jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

25. toukokuuta 2017

Annan Ameriikan pikkuserkun lammastagine

Lainaan tähän blogikirjoitukseen Hella ja Herkku-Annan postauksesta muutakin kuin reseptin:

Minäkin sain pari ystävää ruokakylään (pääsiäis)viikonloppuna. Minunkin viikkoni oli ollut melko kiireinen ja tiesin jo etukäteen, etten ehdi kokata mitään monimutkaista ja suuritöistä. Minustakin tämä ruoka oli täydellinen tähän tarkoitukseen.

Lammastaginen tekeminen ei ole vaikeaa, vaikka ohjeen pitkä tykötarveluettelo saattaa ensisilmäyksellä hirvittää. Aikaa tämän ruoan valmistukseen kyllä palaa, muta tällaisen pitkäkestoisen kokkailun hyvä puoli on se, ettei jääkaapin ja lieden vieressä tarvitse koko ajan päivystää, vaan voi ottaa esimerkiksi päiväunet.

Itse käytin tagineen karitsan potkia, joiden annoin ensin kypsyä sellaisiksi, että lihat putosivat luista lähes itsestään. Luista irroitellut lihapalat palautin soossin joukkoon muhimaan vielä joksikin aikaa. Tämä sapuska vain paranee kuta pidempään sen antaa ässehtiä.

Muhevan lammastaginen kanssa tarjoilin raikasta tabboulehia, alkupaloiksi söimme turkkilaisia sikareita ja jälkkäriksi nakertelimme Hestonin munaa, jonka avaamisesta löytyy liikkuvaa kuvaa Instagramista.
Tarvitset:
1 kg karitsan potkia
oliiviöljyä
2 tl paprikajauhetta
1 tl kanelia
1 tl suolaa
3/4 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl jauhettua kuminaa
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
hyppysellisen sahramia
3 isoa porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä
yhden sitruunan raastetun kuoren
5 dl lihalientä
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa

Tee näin:
Laita potkat kulhoon ja kaada niiden päälle pari ruokalusikallista oliiviöljyä.

Sekoita kaikki kuivat mausteet keskenään ja hiero seosta potkiin. Kelmuta kulho ja anna lihojen maustua jääkaapissa vähintään kahdeksan tunnin ajan.

Ota lihat pois jääkaapista noin tunti ennen niiden paistamista.

Silppua sipulit ja kuutioi porkkanat. Hienonna valkosipulit ja inkivääri. Pese sitruuna ja raasta sen kuori.

Kuumenna (tagine)padassa loraus oliiviöljyä ja ruskista potkat joka puolilta. Ota lihat pois padasta.

Lorauta pataan tarvittaessa lisää öljyä. Lisää pannulle sipulit ja porkkanat. Paista niitä noin viiden minuutin ajan. Lisää joukkoon valkosipulit ja inkiväärit. Paista seosta toiset viisi minuuttia.

Laita lihat takaisin pataan. Lisää joukkoon sitruunan kuori, lihaliemi, tomaattipyre ja hunaja.

Kuumenna kiehuvaksi ja kypsennä sen jälkeen miedolla lämmöllä kannen alla pari-kolme tuntia. Sekoittele välillä.

Kun lihat ovat kypsiä, nouki potkat padasta. Irroita lihat luista ja laita lihat takaisin pataan.

Anna padan muhia miedolla lämmöllä vielä parisen tuntia välillä sekoitellen, kunnes alkuperäinen nestemäärä on tiivistynyt noin puoleen.

23. toukokuuta 2017

Lammasta silmästä saparoon Groteskissa

Tänä vuonna pääsiäinen käynnistyi kafruni kanssa illastaen ravintola Groteskissa (Ludviginkatu 10), jossa oli juhlapyhien kunniaksi normisapuskoiden ohella tyrkyllä myös Lamb Nose to Tail-menu. Tuohon tarjoukseen sekä menulle suunniteltuun viinipakettiin tartuimme innolla.
Aperitiiveiksi tilasimme aivan helkkarin hyvät Tom Collinsit, joiden pillit oli eri kivasti mätsätty seuralaiseni pääsiäistipunkeltaiseen puseroon.
Alkupalat oli työstetty lampaan (tai tässä tapauksessa pässin) vähemmän käytetyistä osista. Rapean peniskeksin päälle oli pursotettu aivokreemiä ja kombinaatio oli varsin maukas. Olen aiemmin maistanut sonnin vehkeestä tehtyä kräkkeriä sekä vastaavanlaista aivomoussea, joten  mitään shokkiefektiä starttiraksu ei aiheuttanut.
Etukäteen menua tavanneena jännäsin itse eniten lampaansilmäconfitia, mutta iloksemme silmiä ei tarjottukaan kokonaisina mollukoina, vaan ohuina viipaleina. Silmäsiivujen maku oli tosi mieto, eikä niiden rakennekaan aiheuttanut inhoreaktiota.
Perunaleipäkakkaroille rakennetuissa kielitacoissa puolestaan oli makua vaikka muille jakaa. Näitä olisin kernaasti syönyt pääruokakoossakin, sillä kieli oli aivan supermureaa.
Lammastartarissa oli sattumina savustettua sydäntä ja ne toimivat hyvin yhdessä. Sen sijaan erillisessä kipossa pöytään tuotu luuydinleipä oli ideana loistava, mutta käytännössä rasvaiset leivänmurut olivat kylmiä kuin sen eräänkin karjakon katse ja ne jäivät valitettavasti syömättä. Luuydin on siinä mielessä oikullinen tapaus, että se menettää viehätyksensä täysin, jollei se ole kuumaa kuin Sir Sean Connery.

Alkusoiton kanssa saimme Domaine Allois'n Terre D'aïlleuls Rougea vuodelta 2015. Mainio pari erityisesti tartarille.
Seuraavaksi pöytään saapui The Lihavati...
...plus lihojen lisukepotut...
...ynnä tomaatit...
...sekä kaalimedley. Huh!
Aikamoisesti piti pätistää, että suoriuduin osuudestani lampaan karetta, ylikypsää niskaa ja lammasmakkaraa lisukkeineen. Setissä oli hullun paljon syötävää kahdelle hengelle!

Lihavadin kaveriksi kaadettiin samanaikaisesti sekä punaista Domaine des Enfantsin L'enfant Perdua että valkoista Xavierin Chateauneuf du Papea, mikä oli hieman outoa, vaikka molemmat viinit olivatkin vallan mallikkaita. Ehkä vähempi olisi riittänyt niin syömissä kuin juomissakin.
Ensimmäinen jälkkäri oli lampaanmaidosta valmistettua jäätelöä marjojen kanssa. Delasin Muscat de Beaumes de Venise oli suunmukainen ja suloinen jälkiruokaviini, mutta ei mielestäni napakymppivalinta jädeannokselle.
Dinnerin kruunasi taivaallinen lampaanrasvakaramelli, joka ei maistunut ollenkaan villasukalle vaan vienosti bourbonille. Vahvistimme maissiviskin aromeja tilaamalla karkkipötköjen kyytipojiksi moukut Maker's Markia.

Lamb Nose to Tail-menulle, viineille, alun Tom Collinsille ja lopun bourbon-liraukselle kertyi hintaa yhteensä 106 euroa, Hyvinkin kohtuullinen korvaus näin valtavasta määrästä voittopuolisesti hyvää ruokaa.

Ainoa asia mikä Groteskin lammasteemassa jäi jonkin verran mieltä vaivaamaan oli se, että natustelemamme päkäpäät ovat tuontikamaa jumalattomien matkojen takaa Uudesta Seelannista. Eikö täältä Härmästä (tai edes Ahvenanmaalta) oikeasti löydy laadukkaan lampaanlihan toimittajia?

22. toukokuuta 2017

Jotain vanhaa, jotain uutta

Lontoo on siitä kiva pitäjä, että sieltä löytää takuulla jokaisella vierailukerralla uusia makuelämyksiä. Toisaalta siellä on myös paljon vanhoja suosikkeja, joissa on yhtä nautinnollista ruokailla kerta toisensa jälkeen. Maaliskuisen Lontoon reissuni fine dining-rasti oli The Ledbury, mutta viiden päivän aikana tuli murkinoitua monessa muussakin paikassa.
Yksi ehdoton vakiopaikkani on nose to tail-filosofiastaan tunnettu St John (26 St. John Street), jossa pyrin käymään aina Lontoossa ollessani. Niin nytkin. Herkuttelin St Johnissa kokonaisella taskuravulla, possun pernarullalla sekä paikan klassikolla eli paahdetuilla ydinluilla, jotka tarjoillaan paahdetun leivän ja persiljasalaatin kanssa. Yksinkertaista ja aivan järjettömän hyvää, Sapuskat, lasi olutta, toinen viiniä sekä digestiiviksi siemailtu Dr. Henderson (Fernet Brancaa ja minttulikööriä) maksoivat yhteensä 76 euroa.
Wright Brothers on takuuvarma valinta, jos seafood-himo vaivaa. Tällä reissulla kävin ketjun Spitalfieldsin toimipisteessä (8a Lamb Street, Old Spitalfields Market) ja varmistin helteisen päivän suolatasapainon syömällä ostereita. Tuoreet osterit olivat englantilaisia ja skottilaisia, piparjuurikerman, etikkakurkkujen ja suolakeksien kera tarjoillut savustetut kaverit puolestaan irlantilaisia. Geetee, nilviäiset ja lasillinen shampanjaa kustansivat noin 60 euroa.
Suosikkikirjakauppani Lontoossa on pelkästään ruokakirjoihin keskittynyt Books for Cooks (4 Blenheim Crescent), jonne ei tule lähdettyä, ellei Notting Hillin huudeille ole muutakin asiaa. Tällä kertaa oli ja kaupasta tarttui mukaan kiehtova What Caesar Did For My Salad - The Secret Meanings of our Favourite Dishes-kirja.
Lisää hyödyllistä kirjallisuutta olisi ollut tarjolla Kensington Palacen (Kensington Palace State Apartments, Kensington Gardens) museon kaupassa, jossa pyörähdin jonotettuani ensin tovin jos toisenkin helmikuussa avattuun Diana: Her Fashion Story-näyttelyyn. Erityisesti How to Greet the Queen- ja A Butler's Guide to Table Manners-opukset kiinnostivat kovasti, mutta maltoin kuitenkin mieleni ja ostin vain pari postikorttia...
...joihin sitten kirjoittelin kuninkaallisia terveisiä kaappirojalistitovereilleni samalla kuin imailin vadelmalimonadia Kensingtonin palatsin kahvilan terdellä.

Lontoossa valitsen majapaikkani sen perusteella, että sinne pääsee Heathrow'lta helposti metrolla tai Heathrow Expressillä. Valitsen alueen myös sen perusteella, että sieltä on kätevät kulkuyhteydet myös niihin paikkoihin, joissa aion käydä tai niihin ravintoloihin, joihin minulla on varaus.Lontoo on levittäytynyt aika laajalle alueelle ja metrossa istumiseen kuluu yllättävän paljon aikaan paikasta toiseen siirryttäessä.
Tällä reissulla majoituin Shepherds Bushiin ja hotellini lähellä oli aivan ihastuttava Hummingbird Deli (200 Uxbridge Road), jonka käsinmaalattuja kolibritapetteja kävin ihastelemassa useampaan otteeseen. Portobellosienillä ja halloumilla täytetty ja grillattu briossi oli älyttömän hyvä saapumispäivän välipala, raikas avokado-feta-minttuleipä sekä muheva possumakkarasämpylä puolestaan toimivat oivallisesti aamiaisilla. Käntty+kahvi-yhdistelmät maksoivat 9-13 euroa.
Jokaisen Brittein saarten retken pakollinen sydänkohtausaamiainen tuli tällä kertaa lapioitua Shepherds Bush Greenin kulmalla sijaitsevassa Liz Cafessa (7 Goldhawk Road). Possumakkarat olivat supermeheviä ja pekoni sikamaisen hyvää, mutta black puddingin puuttuminen oli iso miinus. Kuvan setti maksoi 12 euroa.
Shepherds Bushin kirjaston ja jättiläismäisen Westfield-ostoskeskuksen varjoissa nököttää pieni Tian Fu (39 Bulwer Street), jonne päädyin googlaituani lähikulmilta säällistä setsuanilaista sapuskaa tarjoilevaa kuppilaa. Chiliset munakoisot ja ritisevän rapeat mätkintäkurkut olivat erinomaisia, mutta kuten kuvasta näkyy, en kyennyt tuhoamaan niistä puoliakaan. Eväät ja pullo olutta maksoivat 25 euroa.
Ladbroke Armsiin (54 Ladbroke Road) sovin treffit samanaikaisesti Lontoon visiitillä olleen kafruni kanssa. Tämän Notting Hillin ja Holland Parkin rajamailla sijaitsevan korttelipubin terassi oli umpitäynnä paikallisväestöä, mutta inessiiviin mahduimme iltapalalle. Misomarinoitu turska merilevä-voikastikkeessa ja pari mukillista Camden Pale Alea maksoivat 31 euroa.
Viime joulukuussa Portobello Road Ginin tislaamon yhteyteen avattiin The Distillery London (186 Portobello Road), jossa on baarin ja ravintolan lisäksi muiden muassa majoitustiloja sekä Ginstitute, jossa pääsee perehtymään ginin kosteaan historiaan ja sekoittamaan ikioman nimikkoginin. Nyt sille ei ollut aikaa, mutta matkallani The Ledburyyn ehdin kuitenkin testata 13 euron hintaisen The Improved Tom Collinsin. Toimi.
Lontoon tuliaisginiostoksilla käyn useimmiten Sohossa sijaitsevassa Gerry’s Wines & Spirits-putiikissa, jonka valikoimat ovat häkellyttävät. Tämäkertaisen shoppailuvisiitin päätteeksi siirryin viinakaupan viereiseen Muriel's Kitcheniin (36 -38 Old Compton Street) hörppimään Earl Grey-teetä kera Scotch eggin ja linnunmaksapateen. Herkut maksoivat 18 euroa, ginit pikkuisen enemmän.
Shephers Bush Marketilla säilytin tyyneyteni ja jätin turistikrääsähyllyyn kerrassaan hurmaavat, mutta totaalisen tarpeettomat pannumyssyt.  Nyt vähän kaduttaa.
Kotiin saakka kannoin pääsiäismunia (legendaarisia Cadbury Creme Eggsejä sekä hervottoman kokoisen Hestonin munan), Fever Treen Aromatic Tonicia, Warner Edwardsin Harrington Dry Giniä, Old Bakery Giniä, Stokesin Brown Saucea sekä Ambrosia Devon Custardia. Rule Britannia!

21. toukokuuta 2017

The Ledbury - kahden tähden kompostihommia

Tänä vuonna valmistauduin pääsiäiseen viettämällä muutaman päivän Lontoossa. Osuin kaupunkiin samoihin aikoihin hämmentävän helleaallon kanssa, mistä johtuen iso osa reissusta tuli istuskeltua majapaikkani liepeillä sijainneen Shepherds Bush Greenin puiden varjoissa kirjan ja virvokkeen kanssa.

Nestetasapainosta huolehtimisen ohella välillä piti toki syödäkin. Pitkän kaavan dinneripaikaksi valitsin tällä kertaa The Ledburyn (127 Ledbury Road), joka on roikkunut to go-listallani jo turhankin monta vuotta. Muista ruokailukokemuksista kerron myöhemmin omassa postauksessaan.
The Ledbury on perustettu vuonna 2005, jolloin sen keittiötä lähti vetämään aiemmin The Squaressa työskennellyt australialainen Brett Graham. Ensimmäisen Michelin-tähden paikka sai seuraavana vuonna ja toinen myönnettiin vuonna 2010.

The Ledburyssa tarjoillaan modernia brittiläistä ruokaa. Sesongin tykötarpeiden hyödyntäminen sekä paikallisuus näkyvät sapuskoissa. Viinilistalla englantilaiset tuotteet loistavat poissaolollaan, vaikka ilmastonmuutos on mahdollistanut viinin tuotannon myös Brittein saarilla. Sommelierin mukaan laatu ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi tasaista, vaikka hän myönsikin saarella syntyvän kelpoja kuohuviinejä.
Ennen retkeäni tapasin Suomen Gastronomien Seuran häppeningissä Gastronomi Kiisken, joka reissaa Lontoossa töidensä tiimoilta varsin taajaan. Puheeksi tulivat Lontoon matkani ja varaukseni The Ledburyssa, jonka muutin pienimuotoisen kalenterijumpan jälkeen soolosta kahden hengen varaukseksi.

Kiiski istahti siis illallisseurakseni ja valitsimme urakoitavaksemme oivalliselta vaikuttaneen kahdeksan ruokalajin maistelumenun. Minä täydellä viinipaketilla ja Kiiski suppeammalla juoma-arsenaalilla, koska seuraavan päivän työvelvoitteet.
Amuset nostivat jo valmiiksi korkeita odotuksiani. Savustetuista simpukoista tehty tahdas merileväkräkkereillä oli herkkua...
...kuten myös helmikana"marengit" makeiden hyytelökuutioiden kera.
Sinappisia peuradumplingeja olisi voinut vetää rajattomasti.
Leipä oli perushyvää ja voin kanssa tietty parempaa.
Chantilly of Oyster
Tartare of Sea Bream and Frozen English Wasabi
Ensimmäinen maistelumenun ruokalaji sai sukat pyörimään jaloissa. Osterivaahto oli keveän ilmavaa ja täynnä ihanaa osterin makua. Se komppasi loistavasti kalatartaria ja jäisestä wasabista raastetut muruset toivat annokseen kivaa kirpeyttä. Ehdoton lempparini tältä menulta!

Osterin kanssa paritettu viini oli Weingut Stadt Kremsin vinkeän hedelmäinen Grüner Veltliner Lössterrassen 2016.
White Beetroot
Baked in Clay, Caviar Salt and Smoked Eel
Seuraavaksi pöytään kannettiin valkoista punajuurta, jota kumpikaan meistä ei ollut aiemmin nähnyt. Sen meille tarjoillut henkilö oli jännästä juurikkaasta ehkä snadisti innostuneempi kuin on normaalia. Mutta olihan tämä savikuoressa kypsennetty albiinojuures aivan hirmuisen hyvää, puhumattakaan viipaleiden alta löytyneestä savustetusta ankeriaasta.

Domaine des Cognettes'n Muscadet Sèvre et Maine 2015 toimi mallikkaasti sekä blondipunajuuren että ankeriaan kyytipoikana.
Warm Pheasant Egg
Celeriac, Arbois, Dried Ham and Brioche
Seuraavana oli vuorossa fasaaninmunapornoa muiden muassa sienten, juurisellerin ja rapeiden kinkkuriekaleiden kanssa. Ja palan painikkeeksi Domaine Buronfossen Savagnin L'Hopitalia vuodelta 2012 *pökr*
Steamed Asparagus
Shellfish Cream and Blood Orange
Tuore parsa oli saanut rinnalleen veriappelsiinia ja aivan jumalaista äyriäissoossia. jonka kanssa Vergelegenin GVB 2012 maistui hurmaavalta.
Tamworth Pork Temple
Hispi Cabbage, Juniper and Crackling
Possutäytteisessä kaalikäärylesetissä ei ollut mitään muuta vikaa, mutta tikkumaisia siannahkaraksuja olisi voinut olla vähän enemmän. Katajanmarjaakin annoksessa oli optimaalisesti, eikä se jyrännyt alleen muita makuja. Viña de Aldean kepeähkö Lousas 2015 oli nappivalinta tälle ruoalle.
Herdwick Lamb
Salt Baked Turnip, Padron and Garlic
Lampaan kypsyysaste oli minun suuhuni täydelllisesti sopiva. Lisukkeet olivat jytyä kamaa ja valkosipulin kanssakaan ei oltu ujosteltu. Uusiseelantilaisen Te Matan 2012 Awatea 2012 oli mitä oivallisin punaviini tälle lammasannokselle.
Gariguette Strawberries
Rosé Jelly and Cloted Cream
Mansikat, ruusu ja kerma maistuivat NIIN kesältä kuin vain mahdollista. Erillisessä kipossa tarjoiltu minimunkki oli ehkä vähän turha, mutta toki sekin tuli saatettua tuulensuojaan hyvällä ruokahalulla.
 Chocolate
Dark Chocolate Chantilly and Mint
Toisena jälkiruokana oli suklaata ja minttua. Suklaapalleroiden vieno kitkeryys, suklaavaahdon makeus sekä mintun raikkaus muodostivat täydellisyyttä hipovan yhdistelmän.

Jälkkäreiden kanssa tarjoiltu Domaine Des Chênes'n Rivesaltes Ambré 2006 oli ehdottomasti parempaa mansikoiden kuin minttusuklaan kaverina.
Kahvien sijasta otimme reilut fingerporilliset maailman parasta omenabrandya, jonka fanien määrä kasvoi yhdellä kun Kiiskikin pääsi sen makuun.
The Ledburyn petit fours- kierros oli ilahduttavan kompakti. Katajanmarjatöhnällä täytetyt tikkuset olivat emähyviä!
Yllättävän toimiva oli myös eukalyptuksen ja suklaan liitto.

Laskun loppusummaksi muodostui 320 euroa (menu + viinipaketti + digestiivi) eli ei ollenkaan kohtuutonta tämän tason ravintolassa. Yllätysbonuksena voisi pitää erästä henkilökunnan edustajaa, jonka eleet ja artikulaatio olivat kuin Monty Pythonin ravintolasketsistä, jossa tarjoilijaa esittää John Cleese tai Michael Palin - priceless!

Illallisen aikana pohdimme Kiisken kanssa sitä, että miksi Suomessa jokaikisen Michelin-kierroksen jälkeen ihmetellään, että miksi joku paikka ei saanut tähteä tai miksi sitä toista misukkaa ei tipahda kenellekään. Sitäkin epäillään, että ovatkohan ne tarkastajat edes käyneet Suomessa.

Kyllä heitä on käynyt, mutta uusia tähtiä ei satele siitä yksinkertaisesta syystä, että  meillä ei ole kriteereitä täyttäviä kuppiloita. Arviointiin vaikuttavat ruoan lisäksi myös monet muut asiat, joiden olemassaolon esimerkiksi The Ledburyssa voi aistia heti astuttuaan sisään ravintolaan.
Laskun mukana tuli infolipare, jossa kerrottiin The Ledburyssa syntyvän biojätteen kompostointihommista ja halukkaille tarjottiin mahdollisuutta napata mukaansa parin kilon pussillinen prosessissa syntyvää kompostimultaa. Itse en tarjoukseen tarttunut, mutta Kiiskeä kahden tähden multa kiinnosti.
Multa-onnellinen Gastronomi Kiiski

19. huhtikuuta 2017

Gastronomimöötti Bryggerissä

Olen ollut jo jokusen tovin jäsenenä Suomen Gastronomien Seurassa. Viime vuosi oli palkkatöiden puolesta lievästi ilmaisten hektisehkö, mistä johtuen osallistumiseni seuran järjestämiin tapahtumiin jäi aika vähäiseksi. Tänä vuonna päätin sitten ottaa vahingon takaisin, ja olenkin jo ollut mukana ravintolakoulu Perhossa pidetyssä läskisoosiworkshopissa sekä kuukausilounailla Vinkkelissä ja Jordissa.
Maaliskuun lopulla gastronomit vuosikokoustivat ja nauttivat sen jälkeen illallista panimoravintola Bryggerissä (Sofiankatu 2). Tarjolla oli viileähköihin kevätkeleihin oivallisiesti sopivia muhevia makuja, joiden juomasuosituksista poikkesin pari loikkaa panimolle päin ja lirpin tummanpuhuvia oluita kaikkien ruokien kanssa.
Syömingit aloitettiin tattikeitolla, jota kaadettiin lautaselle pötkötelleiden limppu- ja pekonimurusten päälle. Soppa oli hyvää, mutta minua häiritsi sen kummallinen punertava väri, jonka lähdettä en pystynyt mausta tunnistamaan. Bryggeri Stout oli hyvä olut alkukeiton kaveriksi.
Supermureaksi haudutellun hirven entrecôtelle paritettu savuisa Bryggerin Porter oli nappivalinta.
Välijuustona tarjoiltua taivaallista vuohen gruyérea oli lautasella kiitettävän kokoinen siipale....
...ja Bryggerin Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi valmistama makeahko tripelbock Vuosi Sata (kirjoitusasu panimon, pilkunviilaajan silmiini sattuu!) toimi juuston kanssa paremmin kuin sata jänistä.
Bryggerin ai-van jumalaisen suklaa-porterkakun ja Sofia Imperial Stoutin liitto oli täysiosuma, mutta mäntyjäätelön olisin kyllä jättänyt annoksesta kokonaan pois. Se oli ihanan raikasta, mutta ei sopinut mielestäni lainkaan tuhdin kakun kylkeen todella dominoivan makunsa vuoksi.

Dinneri kustansi 45 euroa ja koska sain Bryggerin omistajaklubilaisena panimon omat juomat subventiohintaan, niin koko ilta kustansi minulle alle 60 euroa. Eli aika vähän näin laadukkaista syömistä ja etenkin juomista!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...