2. toukokuuta 2018

Kummitätihommissa Tampereella

Katkaistaanpas Kulinaarimurulan kunniakkaan 11-vuotisen (!!!) historian kiistatta pisin blogihiljaisuusjakso kuvareportaashilla viime syyskuisesta (!!!) visiitistä tamperelaiseen ravintola C:hen (Rautatienkatu 20) niin että napsahtaa.

C on vanha tuttu, jonka eksölenteistä tarjoiluista olen todistetusti raportoinut kerran aikaisemminkin. Kirjailin muutaman sanasen myös C:n viime elokuisesta Rekola pop-upista, jossa ruoan lisäksi puitteet olivat kerrassaan hurmaavat.

Tampere on näin Helsingissä asuvan näkövinkkelistä aivan loistava päivämatkakohde. Aamujunalla ehtii bouillabaisse-lounaalle kauppahalliin, sen jälkeen eläkeläistyyliin teatteriin päivänäytökseen katsomaan vaikuttavan Huojuvan talon, sieltä dinnerille ja viimeisellä junalla takaisin kotiin.
Fenkolia.
Syyskuiset iltasyöntihommat suoritin Tampereella opiskelevan kummipoikani kanssa. Hän vieraili C:ssä ensimmäistä kertaa ja ihastui paikkaan minun laillani kertalaakista. Aloitimme illan drinksuilla, jotka oli sekoitettu Kyrön Koskuesta, seljankukkamehusta, tonicista ja tyrneistä. Sen kanssa kelpasi natustella suloisia suupaloja, joita keittiöstä pöytäämme kannettiin.
Perunaa, keltuaista ja heraa.
Cavolo neroa, viiriäisenmunaa ja kanalientä.
Makeaa juuresleipää ja hapanta ruisleipää.
C:ssä on mahdollista tilata kuuden ruokalajin menu tai valita haluamansa määrä ruokia menua hieman laajemmalta listalta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joskin napsimme molemmat omiin setteihimme valmiilla menulla olleita sapuskoita (mutta emme tietenkään samoja).
Ensimmäinen varsinainen annokseni oli monen "roskakalana" pitämää särjen sukuista sulkavaa raakojen punaherukoiden, purjon, fenkolin ja hapatetun kerman kanssa. Aivan ihana kokonaisuus, vaikka kala olikin hintsusti liian suolaista.
Suolaisuutta liudensi Domaine Beguden Le Secret du Sud Gewürztraminer 2016.
Ruiskukilla koristeltu kyssäkaalinen granita putsasi makunystyrät tehokkaasti.
Pääruoaksi bingosin itselleni voitokkaasti ankkaa, joka tarjoitiin lanttupyreen sekä lehti- ja punakaalin kanssa. Koska olimme Suomen virallisessa siipipääkaupungissa, niin lautaselta löytyi luonnollisestikin myös "drumstick" eli ankankoipi. 
Pelisseron Dolcetto d'Alba passasi ankan pelikaveriksi paremmin kuin hyvin.
Vaikka ankka oli herkullista, tunsin vienoa annoskateutta seuralaiseni kuhaa kohtaan, varsinkin kun hän moppasi leivällä kalan soossit tarkasti talteen viimeistä pisaraa myöten. Tädin poika!
Emme pystyneet kieltäytymään tarjolla olleesta juustosta, joka oli Herkkujuustolan nokkosten kanssa kypsytettyä Villi-Viliä, jota ryydittivät horsmankukkasiirappi, purjo ja kyntelikeksi. Taivaallista!
Kepeästi pirskahteleva Marencon Pineto Brachetto d'Acqui toimi juuston kanssa erinomaisesti.
Mansikkaa ja ruusua.
Mansikkainen ja ruusuinen esijälkkäri aurasi kivasti tietä parhaimmalle naismuistiin syömälleni jälkiruoalle, joka sisälsi porkkanaa moussena, kakkuna ja porkkanana sekä pihlajanmarjajäätelöä ynnä hullunhyvää pihlajanmarjakinuskia. 
Porkkanaherkun kyytipoikana oli jo Rekolan pop-upista tuttu Camin Larreydan Au Capceu 2015. Täydellinen makupari!
Aterian päättivät kriikunankivimoussella täytetyt valkosuklaakonvehdit sekä jännät punajuuritikut...
...joiden kanssa lirpin kiehtovaa, C:ssä uutettua mesiangervoviinasta. Seuralainen joi yllytettynä This Is Not Calvadosta. Aamen.

Tampereella laadukkaan syömisen kustannukset aiheuttavan helsinkiläishintoihin tottuneelle kerta toisensa jälkeen snadin järkytyksen - positiivisessa mielessä. Kahden hengen syömät (alku-, pää- ja jälkiruoat plus välijuusto) ja juomat (alkudrinksut, neljä lasillista viiniä ja avecit) maksoivat yhteensä 208 euroa eli laskua kuitatessani (koska se on kummitätien tehtävä) koin totta vieköön saavani vastinetta rahoilleni. 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...